Lem'alar

The Nineteenth Gleam

Source: risaleinur multilingual dataset, risale.site source · Risale-Nur multilingual research corpus
Risale reading plan
§1

Säästäväisyydestä Tämä tutkielma käsittelee säästäväisyyt tä ja tyytyväisyyttä, sekä tuhlausta ja ylenpalttisuutta. بِسْمِ اللّٰهِ الرَّحْمٰنِ الرَّح۪يمِ Tämä tutkielma käsittelee säästäväisyyt tä ja tyytyväisyyttä, sekä tuhlausta ja ylenpalttisuutta.(Koraani 7:31) Tämä jae antaa mitä tärkeimmän ja viisaimman ohjeen – se käskee jyrkäs ti säästäväisyyteen ja kieltää selkeästi kaikenlaisen tuhlauksen. Aihetta käsi tellään seitsemässä kohdassa.

§2

Myötätuntoinen Luoja haluaa kiitosta vastineeksi ihmiskunnalle antamistaan palkkioista, kun taas tuhlaus on kiitoksen vastaista, vähättelee palkkiota ja aiheuttaa menetyksiä. Säästäväisyys osoittaa kuitenkin kunnioitusta palkkiota kohtaan ja on kannattavaa. Kyllä, säästäväisyys on eräänlaista kiitollisuutta. Se ilmaisee kunnioitusta Jumalallista armoa kohtaan, joka ilmenee näissä lahjoissa, ja on kiistatta runsauden lähde. Samoin kuin dieetti, edistää se kehon terveyttä ja, koska se varjelee ihmistä alentavalta riippuvuudelta, joka on käytännössä eräänlaista kerjäämistä, lisää se omanarvon tuntoa. Se on myös tehokas tapa kokea palkkioista löytyvä mielihyvä ja maistaa tätä nautintoa palkkioissa, jotka eivät ilmeisesti tarjoa mitään nautintoa. Mitä tulee tuhlaukseen – koska se vastustaa näitä viisauden tapauksia, sillä on vakavia seurauksia.

§3

Kaikkiviisas Tekijä loi ihmiskehon upean palatsin muotoon ja muistutti hyvin järjestettyä kaupunkia.Suussa sijaitseva makuaisti toimii kuin portinvartija, ja hermot sekä verisuonet kuin puhelin- ja lennätinlinjat. Näiden kautta makuaisti viestii kehon keskuksessa sijaitsevalle vatsalle siitä, millaista ravintoa suuhun on saapunut. Jos keholla ja vatsalla ei ole sille käyttöä, se sanoo: ”Kiellettyä!” ja hylkää sen. Jos ruoka on haitallista ja kitkerää eikä hyödyllistä elimistölle, sylkee se sen heti ulos. Koska makuaisti on ovenvartija, vatsa on kehon hallinnan näkökulmasta kuin mestari ja hallitsija. Jos palatsiin tai kaupunkiin saapuvat lahjat – tai ne, jotka on tarkoitettu sen hallitsijalle – ovat sadan lii ran arvoisia, on ovenvartijalle sopivaa antaa niistä vain viiden liiran verran juomarahana. Muuten hän tulee omahyväiseksi ja turmeltuu unohtaen velvollisuutensa, päästäen palatsiin vallankumouksellisia, jotka antavat hänelle suuremman juomarahan. Tämän mysteerin seurauksena kuvittelemme nyt kaksi suupalaa. Toinen sisältää ravitsevaa ruokaa, kuten juustoa ja kananmunaa, ja maksaa neljäkymmentä paraa, ja toinen on parhaita leivonnaisia ja maksaa kymmenen kurushia. Ennen suuhun tuloa näissä kahdessa suupalassa ei ole eroa kehon suhteen, ne ovat samanarvoisia. Sen jälkeen, kun ne ovat kulkeutuneet kurkusta, ovat ne edelleen samanarvoisia, mitä tulee kehon ravitsemiseen. Itse asiassa neljänkymmenen paran juusto on joskus ravitsevampaa. Ainoastaan suun makuaistin hemmottelussa on puolen minuutin ero. Tästä näkee, kuinka turhaa ja haitallista tuhlausta on nostaa kustannuksia neljästäkymmenestä parasta kym meneen kurushiin vain puolen minuutin takia. Vaikka palatsin hallitsijalle saapuva lahja olisi nyt yhden liiran arvoinen, jos ovenvartijalle annetaan juomaraha, joka on yhdeksän kertaa suurempi kuin hänen osuutensa, turmelee se hänet. Hän julistaa: ”Minä olen hallitsija” ja sallii sisäänpääsyn kenelle tahansa, joka antaa hänelle suurimman juomarahan ja nautinnon – hän saa aikaan vallankumouksen ja tulipalon. Sitten hän pakottaa ihmiset huutamaan: ”Voi ei! Soita lääkärille ja pyydä häntä sammuttamaan tämä tuli vatsassani ja alentamaan lämpötilaani! Säästäväisyys ja tyytyväisyys ovat sopusoinnussa Jumalallisen viisauden kanssa. Ne kohtelevat ma kuaistia ovenvartijana ja antavat sille palkkansa sen mukaisesti. Mitä tulee tuhlaukseen, koska se toimii vastoin viisautta, saa se nopeasti rangaistuksensa, häiriten vatsaa aiheuttaen todellisen ruokahalun katoamisen. Se tuottaa tarpeettomasta ruoasta väärän ja keinotekoisen ruokahalun, aiheuttaen ruoansulatushäiriöitä ja sairauksia.

§4

Sanoimme Toisessa Kohdassa, että makuaisti on ovenvartija, ja todellakin välinpitämättömille ja niille, jotka eivät ole edistyneet henkisesti tai kehittyneet kiitoksen tiellä, on se kuin ovenvartija.Tällöin ei tule langeta tuhlaavaisuuteen eikä nostaa makuaistin hintaa yhdestä kymmeneen vain sen mielihyvän vuoksi. Sanoimme Toisessa Kohdassa, että makuaisti on ovenvartija, ja todellakin välinpitämättömille ja niille, jotka eivät ole edistyneet henkisesti tai kehittyneet kiitoksen tiellä, on se kuin ovenvartija. Tällöin ei tule langeta tuhlaavaisuuteen eikä nostaa makuaistin hintaa yhdestä kymmeneen vain sen mielihyvän vuoksi. Mutta niiden makuaisti, jotka todella kulkevat kiitollisuuden tietä, etsivät totuutta ja lähestyvät sitä sydämellään, on kuin valvoja ja tarkastaja Jumalallisen armon keittiöissä, kuten Kuudennessa Sanassa esitetty vertaus osoittaa. Sen velvollisuutena on tunnistaa ja punnita erilaisia Jumalallisia ansioita siinä olevien pienten vaakojen avulla suhteessa ruokien määrään, sekä välittää keholle ja vatsalle tietoa ruoasta kiitollisuuden muodossa. Tässä suhteessa makuaisti ei katso vain fyysiseen vatsaan. Koska se katsoo myös sydämeen, henkeen ja mie leen, sen asema ja merkitys on vatsaa korkeampi. Se saa seurata nautintoa, kunhan ei sorru tuhlaa vaisuuteen tai ylenpalttisuuteen. Sen tehtävänä on vain suorittaa kiitollisuuden velvollisuutensa ja Jumalallisen lahjan tunnistaminen ja kokeminen sillä ehdolla, että se on laillista eikä johda rappeutumiseen ja kerjäämiseen. Itse asiassa herkulliset ruoat voivat olla suotavia, jotta makuaistia kantavalla kielellä pystyisi ylistämään ja kiittämään. Seuraa vana on esimerkki Šeikki Geylanin ihmetyöstä, joka viittaa tähän totuuteen: Eräänä aikana, suurena hengellisenä opastajanaan Ghawth al-A‘zam, Šeikki Geylānī (olkoon hänen salaisuutensa pyhitetty) oli iäkkään ja huolestu neen äidin ainoa poika. Tämä arvostettu nainen oli mennyt poikansa huoneeseen ja nähnyt, ettei hänellä ollut muuta syötävää kuin pala kuivaa, mustaa leipää. Hänen äidillinen myötätuntonsa heräsi, kun hän näki, miten riutunut poika oli kieltäymyksensä vuoksi. Häntä säälitti. Myöhemmin hän meni Ghawth al-A-’zamin luokse valittaakseen asiasta ja näki Šeikin syövän paistettua kanaa. Huolestuneena hän sanoi: ”Oi, mestari! Poikani kuolee nälkään, kun sinä syöt kanaa!” Sitten Ghawth al-A-’zam sanoi kanalle: ”Nouse ylös, Allahin luvalla!” Samassa paistetun kanan luut kerääntyivät yhteen ja hypäh tivät astiasta elävänä kanana. Tämä tapahtuma on kerrottu yksimielisesti useiden luotettavien ja dokumentoitujen lähteiden kautta, ja sitä pidetäänihmeenä mieheltä, jonka ihmetekoja tunnetaan kautta maailman. Ghawth al-A-’zam sanoi hänelle: ”Kun poikasi saavuttaa tämän tason, voi hänkin syödä kanaa.” Ghawth al-A-’zamin sanojen merkitys on tämä: aina kun poikasi henki hallitsee hänen ruumistaan, hänen sydämensä hallitsee hänen sielunsa toiveita ja hänen järkensä hallitsee hänen vatsaansa ja hän haluaa nautintoa kiittääkseen, silloin hän voi syödä herkullisia asioita.

§5

Hadithin merkityksen mukaan: ”Säästäväinen ei kohtaa puutetta perheensä elatuksessa.” Tämä tarkoittaa, että säästäväinen ja taloudellinen ihmi nen ei joudu kohtuuttomiin vaikeuksiin perheensä elannon hankkimisessa. On olemassa lukemattomia todisteita siitä, että säästäväisyys tuo mukanaan runsautta ja hyvän toimeentulon. Olen esimerkiksi nähnyt sen itse, ja voin myös niiden ystävieni ja minua auttaneiden todistuksen perusteella sanoa, että säästäväisyy den kautta olen toisinaan nähnyt jopa kymmenker taistumisen, ja samoin ovat nähneet myös ystäväni. Itse asiassa yhdeksän vuotta sitten – nyt siitä on jo kolmekymmentä vuotta – joukko heimopäälliköitä, jotka oli karkotettu kanssani Burduriin, yrittivät kaikin tavoin saada minut hyväksymään heidän zakatinsa, etten joutuisi kärsimään puutteesta ja nöyryytyksestä rahanpuutteen vuoksi. Sanoin rik kaille johtajille: ”Minulla on hyvin vähän rahaa, mutta olen säästäväinen ja taloudellinen ja olen tottunut tyytymään vähään. Olen rikkaampi kuin te.” Kieltäydyin heidän toistuvista ja sinnikkäistä tarjouksistaan. On syytä huomata, että kaksi vuot ta myöhemmin jotkut niistä, jotka olivat tarjonneet minulle zakatiaan, olivat velkaantuneet, koska he eivät olleet olleet säästäväisiä. Ylistys Allahille, seit semän vuotta siitä eteenpäin, tuon säästäväisyyden tuottaman runsauden ansiosta sama pieni raha määrä riitti minulle edelleen. Se ei alentanut mi nua, ei pakottanut minua esittelemään tarpeitani ihmisille, eikä saanut minua poikkeamaan periaat teestani omavaraisuudesta ja riippumattomuudes tani ihmisistä, joka on yksi elämäni peruspilareista. Ihminen, joka ei ole säästäväinen, joutuu vääjää mättä häpeään, köyhyyteen ja käytännössä ker jäämään. Nykyään raha, joka mahdollistaa tuhlaa vaisuuden ja ylenpalttisuuden, on äärimmäisen kallista. Joskus ihminen myy kunniansa ja itsekun nioituksensa, ja sen saamiseksi otetaan lahjuksia. Joskus myydään jopa uskonnon pyhiä asioita, ja niiden vastineeksi otetaan vastaan epäpuhdasta rahaa. Toisin sanoen aineellinen hyöty, jonka arvo on kymmenen kurushia, hankitaan sadan liiran ar voisen aineettoman menetyksen hinnalla. Kuitenkin jakeen epäsuoran merkityksen mukaan,اِنَّ اللّٰهَ هُوَ الرَّزَّاقُ ذُو ال۟قُوَّةِ ال۟مَتٖينُ (Koraani 51:58) ja jakeen selkeä merkitys, وَمَا مِن۟ دَٓابَّةٍ فِى ال۟اَر۟ضِ اِلَّا عَلَى اللّٰهِ رِز۟قُهَا (Koraani 11:6) Jos ihminen on säästeliäs ja rajoittaa tarpeensa olennaiseen, hän löytää elatuksensa yllättävistä lähteistä. Tämä jae takaa sen. Kyllä, on olemassa kahdenlaista elatusta: Yksi on todellinen elatus, joka riittää elämiseen. Kuten jakeessa julistetaan, tämän takaa Elättäjä. Niin kauan kuin ihmisen taipumus pahaan ei häi ritse, löytää hän tämän välttämättömän elatuksen kaikissa olosuhteissa. Hänen ei tarvitse uhrata us kontoaan, kunniaansa eikä itsekunnioitustaan. Toinen elatuksen laji on vertauskuvallinen elatus, jonka vuoksi ja väärinkäytön seurauksena toisar voiset asiat alkavat tuntua välttämättömiltä. Tapojen ja perinteen onnettomuuksien vuoksi ihmi set tulevat niistä riippuvaisiksi, eivätkä voi luopua niistä. Tällaista elatusta Elättäjä ei takaa, joten sen hankkiminen on erityisesti nykyään hyvin kallista. Nämä hedelmättömät, onnettomuutta tuovat asiat saadaan ennen kaikkea uhraamalla itsekunnioi tuksen ja hyväksymällä alennustilan. Joskus ku marrutaan jopa kerjäämään suutelemalla alhaisten jalkoja, ja toisinaan jopa uskonnon pyhien asioiden uhraamista, niiden, jotka ovat ikuisen elämän valo naMyös tänä köyhyyden ja vaikeuden aikana ahdin gossa olevat ihmiset, joilla on omatunto, kokevat nälkäisten ja puutteenalaisten tuskaa – eikä laittomasti hankitusta rahasta voi siksi nauttia ilman katkeruutta. Mitä epäilyttäviin tavaroihin tulee, niillä on tultava toimeen sellaisina outoina aikoina kuin on tarpeen. Sillä säännön mukaan ”Välttämät tömyys määräytyy sen laajuuden mukaan”, jos se on pakotettu, laitonta tavaraa voidaan ottaa tarvit tavassa vähimmäismäärässä, ei enempää. Äärim mäisessä hädässä oleva voi syödä kiellettyä lihaa, mutta ei niin paljon, että tulisi kylläiseksi – vain sen verran, että pysyy hengissä. Eikä kukaan voisikaan vilpittömästi nauttia suuremmasta osuudesta, jos hänen ympärillään on sata nälkäistä ihmistä. Seuraava tarina osoittaa, kuinka säästäväisyys on ihmisarvon ja erinomaisuuden lähde: Eräänä päivänä Khatim Tay, joka oli maailmankuu lu anteliaisuudestaan, järjesti suuren juhla-aterian. Annettuaan vierailleen ylenpalttisesti lahjoja lähti hän kävelemään erämaahan. Siellä hän näki köy hän vanhan miehen, joka kantoi selässään kuormaa piikkisiä pensaita ja kasveja. Piikit lävistivät hänen ihonsa ja saivat hänet vuotamaan verta. Khatim sanoi hänelle: ”Khatim Tay järjestää suuret juhlat ja jakaa lahjoja. Mene sinne, niin sinulle annetaan viisisataa kurushia vastineeksi viiden kurushin arvoisesta kuormastasi.” Säästäväinen vanha mies vastasi: ”Nostan ja kannan tämän piikkisen kuorman itsekunnioitukseni kanssa. En aio joutua kiitollisuudenvelkaan Khatim Taylle.” Myöhemmin he kysyivät Khatim Taylta:”Oletko koskaan kohdannut ketään, joka olisi sinua anteliaampi ja kunnioitettavampi?” Hän vastasi: ”Säästeliäs vanha mies, jonka tapasin erämaassa, oli kunnioitettavampi, yleväm pi ja anteliaampi kuin minä.”

§6

Täydellisestä anteliaisuudestaan Allah, Kaikkival tias, suo köyhälle samanlaisen nautinnon Hänen lahjoistaan kuin rikkaalle, ja kerjäläiselle saman laisen ilon kuin kuninkaalle. Todellakin, nautinto, jonka köyhä saa nälän ja säästäväisyyden vuoksi kuivasta palasta mustaa leipää, on suurempi kuin nautinto, jonka kuningas tai rikas mies saa par haista leivonnaisista, joita hän syö yltäkylläisyyden aiheuttaman väsymyksen ja ruokahalun puutteen keskellä. On yllättävää, että jotkut kevytmieliset ja tuhlaile vat ihmiset syyttävät säästäväisiä ja taloudellisia ih misiä kitsaudesta ja saituudesta. Allah varjelkoon! Säästäväisyys on arvokkuutta ja anteliaisuutta. Sitä vastoin saituus ja pikkumaisuus ovat tuhlaavan ja ylenpalttisen näennäisesti jalojen ominaisuuksien sisäpuoli. Tätä vahvistaa eräs tapahtuma, joka ta pahtui huoneessani Ispartassa sinä vuonna, kun tämä tutkielma kirjoitettiin. Se kuului seuraavasti: Yksi oppilaistani vaati, että otan vastaan - vastoin sääntöäni ja elinikäistä periaatettani - lahjaksi lä hes kaksi ja puoli okkaa hunajaa. Vaikka toistinkin kieltäytymistäni yhä uudelleen, häntä ei saanut suostutelluksi. Niinpä käskin kolmea kanssani ollutta veljeä ottamaan sen sanoen, että kun he ovat taloudellisia, he söisivät hunajaa 30–40 päivää Sha’banin ja Ramadanin kuukausina, eikä heiltä puuttuisi makeaa syötävää, ja sen tuoja an saitsisi palkinnon. Minulla itsellänikin oli yksi okka hunajaa. Vaikka kolme ystävääni olivat maltillisia ja arvostivat säästäväisyyttä, koska he tarjosivat hunajaa toisilleen, kehuskelivat toistensa sielua ja jokainen asetti toiset itsensä edelle – mikä sinän sä on kaunis piirre, unohtivat he säästäväisyyden. He söivät nuo kaksi ja puoli okkaa hunajaa loppuun kolmessa yössä. Sanoin nauraen: ”Olisin antanut teille tuon hunajan maun 30–40 päivän ajan, mutta olette lyhentäneet kolmekymmentä päivää kolmeen. Toivottavasti piditte siitä!” Söin yhden okkan hunajaa säästeliäästi. Sillä koko Sha’banin ja Rama danin sekä söin sen, että, kiitos Allahille, joka ilta paastoa rikkoessani annoin kullekin noille veljille lusikallisen, ja siitä tuli merkittävä palkkio. Ehkä jokainen, joka näki minun tekevän tämän, piti sitä kitsautena, ja se, mitä veljeni tekivät kolmena yönä, oli anteliaisuutta. Mutta itse asiassa ymmärsin, että näennäisen niukkuuden alla piilee kohonnut ihmisarvo, lisäys, runsaus ja suuri palkkio. Jos he eivät olisi lopettaneet, se olisi johtanut johonkin paljon pahempaan kuin niukkuus anteliaisuuden ja liiallisuuden alla, kuten kerjäys ja toisen käden katseleminen ahneesti ja odottavasti.

§7

Säästäväisyyden ja saituuden välillä on suuri ero. Aivan kuten nöyryys on kiitettävä ominaisuus, joka muistuttaa pinnallisesti mutta eroaa nöyristelyn huonosta ominaisuudesta, ja arvokkuus on kiitet tävä hyve, joka on pinnallisesti samanlainen mutta erilainen kuin ylpeyden huono ominaisuus, joten myös säästäväisyys, joka oli yksi Profeetan (saas) ylevistä ominaisuuksista ja kuuluu niihin periaat teisiin, joihin Jumalallinen viisaus maailmanjärjes tyksessä perustuu – ei ole sukua saituudelle. Saituus on sekoitus alhaisuutta, ahneutta, itaruuden ja himon kaltaisia piirteitä. Säästäväisyydellä ei ole siihen muuta yhteyttä kuin pinnallinen samankal taisuus. Tämän tosiasian vahvistaa seuraava tapah tuma: ’Abdullah ibn ’Umar, joka oli yksi seitsemänä Ab dullahina tunnetun Profeetan kuuluisimmista kumppaneista, oli suurin ja tärkein kalifi ’Umarin, Farug al-A ’zam’in pojista ja yksi arvostetuimmista ja oppineimmista kumppaneista. Eräänä päivänä torilla ostoksilla ollessaan, ollakseen taloudellinen ja säilyttääkseen kaupankäynnin perustana olevan luottamuksen ja rehellisyyden, kiisteli hän kiivaasti jostakin muutaman kurushin arvoisesta. Yksi seu ralaisista näki hänet ja hämmästeli Profeetan mai neikkaan seuraajan maan päällä - kalifi ’Umarin pojan - kiistelevän muutamasta kurushista, todeten sen poikkeukselliseksi saituudeksi. Hän seurasi ’Abdullahia ymmärtääkseen hänen käytöksensä. Seuraavaksi hän näki, että ’Abdullah oli astumas sa siunattuun taloonsa ja huomasi ovella köyhän miehen. Hän jutteli miehen kanssa hetken, ja sitten mies lähti. Sitten ’Abdullah meni talonsa toisesta ovesta ulos ja tapasi siellä toisen köyhän. Hän jutte li myös hänen kanssaan jonkin aikaa, ja sitten mies lähti. Kaukaa katsova seuralainen oli utelias. Hän meni ja kysyi köyhiltä miehiltä: ”Abdullah pysähtyi hetkeksi kanssanne. Mitä hän teki?” Kumpikin heistä vastasi: ”Hän antoi minulle kultapalan.” ”Kunnia olkoon Allahille!” huudahti seuralainen ja ajatteli itsekseen: ”Kuinka hän kinasteli noin muutamasta kurushista torilla, ja sitten oli täysin iloinen voides saan antaa kaksisataa kurushia talossaan ilmoitta matta kenellekään?” Hän meni ’Abdullah ibn ’Umarin luo ja sanoi: ”Oi imaami! Ratkaise tämä ongelma minulle! Torilla teit yhtä, kun taas kotonasi teit toista.” ”Abdullah vastasi hänelle sanoen: ”Se, mitä tein markkinoilla, ei ollut saituutta, vaan johtui säästäväisyydestä. Oli täysin järkevää säilyttää luottamus ja rehellisyys, jotka ovat kaupankäynnin perusta ja henki. Se, mitä tein talossani, kumpusi sydämen myötätunnosta ja hengen täydellisyydestä. Ensimmäinen ei ollut saituutta, eikä toinen kohtuuttomuutta.Viitaten tähän imaami Abu Hanifa sanoi: ”Hyvyydessä ei voi olla liiallisuutta, aivan kuten liiallisuudessa ei ole hyvyyttä.” Eli aivan kuten hyvissä teoissa ja hyväntahtoisuudessa ei voi olla ylimääräistä tai tuhlausta – kunhan ne kohdistuvat niille, jotka ovat niiden arvoisia – niin ei tuhlauksessa ja koh tuuttomuudessa ole ollenkaan hyvää.

§8

Liiallisuus ja tuhlaavaisuus johtavat ahneuteen, ja ahneudella on kolme seurausta: Ensimmäinen on tyytymättömyys. Mitä tulee tyy tymättömyyteen, tuhoaa se pyrkimykset ja innos tuksen työhön, ja saa tyytymättömän valittamaan kiittämisen sijaan ja tekee hänestä laiskan. Tällai nen ihminen hylkää vähäiset, mutta lailliset omai suudet ja tavoittelee sen sijaan luvattomia ja huolettomia hyötyjä. Matkalla hän uhraa itsekunnioituksensa – ja jopa kunniansa. Ahneuden toinen seuraus on pettymys ja mene tys. Ahne ajaa pois sen, mitä hän havittelee. Hänes tä ei pidetä, ja hän jää ilman apua ja tukea. Hän jopa vahvistaa sanonnan: ”Ahne ihminen epäonnistuu ja kärsii tappiota. Ahneus ja tyytyväisyys vaikuttavat eläinkunnassa laajakantoisen lain mukaisesti. Esimerkiksi ravinnon tarpeessa olevien puiden luonnollinen tyytyväisyys saa niiden ravinnon kiirehtimään niihin; tämä osoittaa tyytyväisyyden valtavat hyödyt. Kun taas eläinten juokseminen elatuksensa perässä ah neesti, vaivoin ja puutteellisesti osoittaa ahneuden suurta menetystä. Myös avuttomien poikasten ilmeinen tyytyväisyys – joka ilmenee niiden olemuksen kielen kautta – ja se, että miellyttävä ravinto kuten maito virtaa nii den luo yllättävästä lähteestä, kun taas villieläimet ahneesti hyökkäävät vajavaisen ja likaisen ravin tonsa kimppuun, todistavat väitteemme selkeällä tavalla. Myös rasvaisten kalojen tyytyväisyys, joka on hei dän täydellisen elatuksensa väline, kun taas älyk käät eläimet kuten ketut ja apinat pysyvät laihoina ja heikkoina, koska eivät löydä riittävästi ravintoa, vaikka tavoittelevat sitä ahneesti. Tämäkin osoit taa, kuinka ahneus on vaivan ja puutteen syy, ja tyytyväisyys helpotuksen ja yltäkylläisyyden lähde. Tietyt ihmiset löytävät ahneuden, koronkiskonnan ja huijauksen kautta alentavan, kurjan ja laittoman toimeentulonsa vain niukasti toimeen tulemalla. Paimentolaisten tyytyväisyys, ihmisarvoinen elä minen ja riittävän toimeentulon saaminen todista vat jälleen kerran ratkaisevasti sen, mitä sanomme. Myös se, että monet tutkijat ja kirjallisuuden hahmot ovat ajautuneet köyhyyteen älykkyy destään kumpuavan ahneuden vuoksi, ja monien tyhmien ja kyvyttömien ihmisten rikastuminen synnynnäisen tyytyväisyytensä vuoksi todistaa rat kaisevasti, että luvallinen elanto tulee avuttomuu den ja tarpeen kautta, ei kyvyn ja tahdon voimasta. Itse asiassa laillinen toimeentulo on käänteisessä suhteessa kykyyn ja tahtoon. Mitä enemmän las ten kyky ja tahto kasvavat, sitä enemmän heidän toimeentulonsa vähenee, sitä kauempana se on heistä ja sitä vaikeampi sulattaa. Hadithin mukaan ”tyytyväisyys on ehtymätön aarre”, tyytyväisyys on hyvän ja helpon elämän aarre, kun taas ahneus on menetyksen ja alennuksen kaivos. Kolmas seuraus:Ahneus turmelee vilpittömyy den ja vahingoittaa tekoja, jotka liittyvät Tuonpuo leiseen. Sillä jos Allahia pelkäävä ihminen kärsii ahneudesta, alkaa hän kaivata toisten ihmisten huomiota, eikä se, joka ottaa huomioon muiden huomion, voi olla täysin vilpitön. Tämä seuraus on erittäin tärkeä ja ansaitsee erityisen huomion. Lyhyesti:Liiallisuus ja tuhlaavaisuus johtavat tyy tymättömyyteen. Tyytyväisyyden puute tuhoaa innostuksen työhön. Se aiheuttaa laiskuutta, avaa oven elämästä valittamiselle ja saa tyytymättömän nurisemaan jatkuvasti. Se myös tuhoaa vilpit tömyyden ja avaa oven tekopyhyydelle. Ja se tuhoaa itsekunnioituksen ja osoittaa tien kerjäämiseen.Myös säästäväisyydestä johtuva tyytyväisyys avaa kiitoksen oven ja sulkee valituksen oven. Tyytyväinen ihminen on kiitollinen läpi elämänsä. Ja sikäli kuin hän on tyytyväisyytensä vuoksi riippumaton muista, ei hän etsi heidän kunnioitustaan. Vilpittö myyden ovi avautuu ja tekopyhyyden ovi sulkeu tuu.Panin merkille tuhlauksen ja ylenpalttisuuden laa ja-alaisia pelottavia haittoja. Se kuului seuraavasti: Yhdeksän vuotta sitten vierailin eräässä onnek kaassa kaupungissa. Oli talvi, enkä nähnyt sen vau rauden lähteitä. Kaupungin mufti – Allah armah takoon häntä – sanoi minulle useaan otteeseen: ”Meidän kansamme on köyhää.” Hänen sanansa koskettivat minua. Seuraavat viisi tai kuusi vuotta tunsin jatkuvaa sääliä kaupungin ihmisiä kohtaan. Kahdeksan vuotta myöhemmin vierailin siellä uu delleen, kesällä. Katsoin puutarhoja ja muistin edesmenneen muftin sanat. ”Kunnia olkoon Allahil le!” huudahdin, ”Näiden puutarhojen sato on paljon suurempi kuin kaupungin tarpeet. Sen ihmisten pitäisi olla hyvin rikkaita.” Olin hämmästynyt. Sit ten muistin totuuden, joka ei ole koskaan pettänyt minua ja on oppaani muiden totuuksien ymmärtä misessä, ja ymmärsin, että yltäkylläisyys ja runsaus olivat kadonneet tuhlauksen ja ylenpalttisuuden vuoksi, niin että vaikka kaupungilla oli näin suuret varallisuuden lähteet, edesmenneen muftin oli sa nottava: ”Meidän kansamme on köyhää.” Todellakin, aivan kuten zakatin antamisen sekä säästäväisyyden ja taloudellisuuden on kokemuk sen kautta osoitettu olevan syy omaisuuden ja va rallisuuden lisääntymiseen ja runsauteen, samalla tavoin lukemattomat tapaukset osoittavat, että tuhlaavaisuus ja zakatin laiminlyönti johtavat sii hen, että runsaus ja yltäkylläisyys otetaan pois. Islamilaisen viisauden Platon, lääkäreiden šeikki ja filosofien mestari, kuuluisa nero Abu ’Ali lbn Sina selitti seuraavan jakeen,كُلُوا وَ اش۟رَبُوا وَ لَا تُس۟رِفُوا (Koraani 7:31) جَمَع۟تُ الطِّبَّ فِى ال۟بَي۟تَي۟نِ جَم۟عًا وَ حُس۟نُ ال۟قَو۟لِ فٖى قَص۟رِ ال۟كَلَامِ فَقَلِّل۟ اِن۟ اَكَل۟تَ وَ بَع۟دَ اَك۟لٍ تَجَنَّب۟ وَ الشِّفَاءُ فِى ال۟اِن۟هِضَامِ وَ لَي۟سَ عَلَى النُّفُوسِ اَشَدُّ حَالًا مِن۟ اِد۟خَالِ الطَّعَامِ عَلَى الطَّعَامِ juuri lääketieteen näkökulmasta näin: ”Tiivistän lääketieteen kahteen jakeeseen, paras sana on ly hin. Kun syöt, syö vähän, äläkä syö uudestaan en nen kuin neljän tai viiden tunnin kuluttua. Terveys on ruuansulatuksessa. Eli syö niin paljon kuin jak sat sulattaa helposti. Raskain ja väsyttävin asia vat sallesi ja itsellesi on syödä monia asioita päällek käin.” Eräs poikkeuksellinen ja opettavainen “yhteen sattuma”: Kaikissa Säästäväisyyden tutkiel man kopioissa – joita oli kirjoittamassa viisi tai kuusi eri kirjuria, joista kolme oli kokemattomia, jotka olivat eri paikoissa kaukana toisistaan, kukin kopioiden eri lähteistä, eri käsialoilla, jotka eivät ottaneet lainkaan huomioon Alifeja, Alifeja, joille ”yhteensattuma” antoi numeron viisikymmentäyksi tai rukouksen kanssa viisikymmentä kolme. Nämä luvut ovat samat kuin se päivämäärä, jolloin säästäväisyyttä käsittelevä tutkielma kirjoi tettiin ja kopioitiin, mikä oli [13]51 Rumin kalen terin mukaan ja [13]53 Hijri-kalenterin mukaan, ei epäilemättä voi olla sattumaa. Se on osoitus siitä, että säästäväisyydestä johtuva runsauden siunaus on noussut ihmeellisyyteen saakka, ja että tämä vuosi sopii nimetä Säästäväisyyden Vuodeksi. Totisesti, tämä säästäväisyyden ihme todistettiin kaksi vuotta myöhemmin toisen maailmansodan aikana, laajalle levinneen nälän, tuhon ja tuhlauk sen kautta, joka pakotti koko ihmiskunnan ole maan säästäväinen. سُب۟حَانَكَ لَا عِل۟مَ لَنَٓا اِلَّا مَا عَلَّم۟تَنَٓا اِنَّكَ اَن۟تَ ال۟عَلٖيمُ ال۟حَكٖيمُ (Koraani 2:32)

Private reading note

This note stays on this device and is never uploaded to a server.

Up to 1,200 characters