Lem'alar

The Twenty-Sixth Gleam

Source: risaleinur multilingual dataset, risale.site source · Risale-Nur multilingual research corpus
Risale reading plan
§1

Tämä Välähdys koostuu kahdestakymmenestäkuudesta toivosta, valosta ja lohdutuksesta. MUISTUTUS: Syy, miksi olen kuvaillut suruni ja koettelemuksiani jokaisen Toivon alussa todella murheellisella tavalla, joka tekee surulliseksi, on osoittaakseni Kaikkitietävän Koraaniin perustuvien parannuskeinojen poikkeuksellisen tehokkuuden. Tämä vanhuksia koskeva Välähdys ei ole pystynyt säilyttämään ilmaisun kauneutta kolmessa tai neljässä suhteessa: Ensimmäiseksi: Kyse on elämästäni ja tapahtumista, joita palasin mielessäni uudelleen kokemaan — se kirjoitettiin tuon ajan mielentilassa. Siksi ei ollut mahdollista säilyttää järjestystä siinä siten kuin se on esitetty. Toiseksi: Se kirjoitettiin aikana, jolloin tunsin äärimmäistä väsymystä aamurukousten jälkeen, ja minun oli myös pakko kirjoittaa se nopeasti — sen ilmaisutapa tuli siksi sekavaksi. Kolmanneksi: Minulla ei aina ollut ketään kirjoittamassa, ja yleensä mukanani olleella kirjurilla oli neljä tai viisi muuta Risale-i Nuriin liittyvää tehtävää. Sen vuoksi emme löytäneet riittävästi aikaa korjata tätä, ja se pysyi sekavassa tilassa. Neljänneksi: Olimme molemmat väsyneitä kirjoittamisen jälkeen emmekä pohtineet tarkkaan merkitystä, tyydyimme korjaamaan sitä vain pinnallisesti. llmaisutavoissa on varmasti virheitä. Pyydän jalomielisiä vanhuksia suhtautumaan suvaitsevasti tällaisiin virheisiin ja ottamaan meidät mukaan rukouksiinsa, kun he nostavat kätensä Jumalallisen tuomioistuimen puoleen, sillä Jumalallinen armo ei hylkää siunattujen vanhusten rukouksia. بِسْمِ اللّٰهِ الرَّحْمٰنِ الرَّح۪يمِ كٓهٰيٰعٓصٓ ۝ ذِك۟رُ رَح۟مَتِ رَبِّكَ عَب۟دَهُ زَكَرِيَّا ۝ اِذ۟ نَادٰى رَبَّهُ نِدَٓاءً خَفِيًّا ۝ قَالَ رَبِّ اِنّٖى وَهَنَ ال۟عَظ۟مُ مِنّٖى وَاش۟تَعَلَ الرَّا۟سُ شَي۟بًا وَلَم۟ اَكُن۟ بِدُعَٓائِكَ رَبِّ شَقِيًّا ۝ (Koraani 19:1–4) Tämä Välähdys koostuu kahdestakymmenestäkuudesta Toivosta.

§2

Arvoisat kypsän iän saavuttaneet veljet ja sisaret! Kuten sinäkin, olen minäkin ikäihminen. Aion kirjoittaa ”toivoista”, jotka olen löytänyt vanhalla iälläni ja joistakin kohtaamistani asioista, haluten jakaa ne kanssasi, sillä ne sisältävät lohdutuksen valon. Tietenkin näkemäni valot ja kohtaamani toivon ovet on nähty ja avattu vajavaisten ja hämmentyneiden kykyjeni mukaisesti. Jos Allah suo, puhtaat, vilpittömät asenteenne saavat nuo valot loistamaan kirkkaammin ja vahvistavat löytämiäni toiveita. Siispä seuraavien toiveiden ja valojen lähde ja alkuperä on usko Allahiin.

§3

Eräänä päivänä astuessani vanhuuteen, syksyllä iltapäivärukouksen aikaan, katselin maailmaa korkealta vuorelta. Yhtäkkiä minut valtasi haikea, surullinen ja osin synkkä mielentila. Näin, että minusta oli tullut vanha. Myös päivä oli vanhentunut, samoin vuosi, myös maailma oli vanhentunut. Kun maailmasta poistumisen ja rakkaistani eroamisen aika lähestyi näiden vanhuuden hetkien kautta, tajusin oman vanhuuteni ja se ravisteli minua ankarasti. Yhtäkkiä Jumalallinen armo avautui sillä tavalla, että se muutti tuon haikean surumielisyyden ja irtaantumisen voimakkaaksi toivoksi ja lohdutuksen valon loisteeksi. Kyllä, te, jotka olette vanhoja kuten minä! Myötätuntoinen Luoja esittelee itsensä Armollisimmaksi sadassa paikassa Kaikkein Viisaimmassa Koraanissa ja lähettää aina armonsa maan päällä olevien elävien olentojen avuksi, jotka sitä etsivät. Hän täyttää joka vuosi kevään lukemattomilla palkkioilla ja lahjoilla, jotka tulevat Näkymättömästä, lähettäen ne meille, jotka tarvitsemme elatusta, ja ilmaisee armoaan suuremmalla yltäkylläisyydellä verrattuna heikkouteemme ja kyvyttömyyteemme. Sen vuoksi meille vanhuudellamme Hänen armonsa on suurin toivomme ja voimakkain valomme. Se voidaan saada muodostamalla suhde Armeliaimpaan uskon kautta ja suorittamalla viisi päivittäistä rukousta, olemalla kuuliainen Hänelle.

§4

Erään kerran, kun heräsin vanhuuden aamuna nuoruuden yön unesta, katsoin itseäni ja näin, että elämäni riensi kohti hautaa, ikään kuin olisin kilvoitellut rinteessä. Niyazi Misri sanoikin: Joka päivä kivi elämäni rakennuksesta putoaa maahan. Sinä välinpitämätön! Sinä uinut, tietämättä, että rakennus on raunioina! Kehoni, henkeni asuinpaikka, oli rapistumassa, kun joka päivä siitä putosi kivi. Toiveeni ja kunnianhimoni, jotka sitoivat minua vahvasti maailmaan, olivat alkaneet murtua siitä. Tunsin, että aika, jolloin eroaisin lukemattomista ystävistäni ja niistä, joita rakastin, oli lähestymässä. Etsin voidetta tuohon syvään ja ilmeisesti parantumattomaan henkiseen haavaan, mutta en löytänyt sellaista. Sanoin jälleen, kuten Niyazi Misri: Vaikka sydämeni halusi kuolemattomuutta, todellisuus vaati ruumiini kuolemaa. Minua vaivaa parantumaton sairaus, jota edes Luqman ei pystynyt parantamaan! ((Alaviite) ) Sitten yhtäkkiä Kunniakkaan Profeetan (saas) valo ja esirukous, Jumalallisen myötätunnon kieli, malli, esikuva, sanansaattaja ja edustaja, sekä opastuksen lahja, jonka hän toi ihmiskunnalle, rauhoitti ja paransi haavan, jonka olin luullut olevan parantumaton ja loppumaton. Kyllä, arvostetut iäkkäät miehet ja naiset, jotka tuntevat vanhuutensa kuten minä! Lähestymme kuolemaa, ei ole mitään hyötyä itsemme pettämisestä. Vaikka suljemmekin silmämme siltä, emme jää tänne pysyvästi. Käynnissä on liikekannallepano. Keskimmäinen valtakunta, joka näyttää meistä pimeältä ja on täynnä irtaantumien takia piittaamattomuudesta ja osittain harhaanjohtavista ihmisistä syntyvien synkkien harhaluulojen takia, on ystävien kohtaamispaikka. Se on maailma, jossa tapaamme Allahin Rakkaimman (saas) ja kaikki ystävämme. Menemme sen maailmaan, joka on ollut joka vuosi tuhatkolmesataaviisikymmentä vuotta tuhannen kolmensadan viidenkymmenen miljoonan ihmisen hallitsija ja heidän mielensä kouluttaja, heidän mielensä opettaja ja sydämensä rakastettu. Hänen hyvien töiden kirjaansa lisätään اَلسَّبَبُ كَالْفَاعِلِ merkityksen mukaisesti joka päivä vastine kaikille hänen yhteisönsä suorittamille hyville teoille. Nämä ovat keinoja, joilla universumin korkeat Jumalalliset tarkoitukset saavutetaan ja olentojen korkea arvo toteutuu. Kun hän tuli maailmaan, autenttisten kertomusten ja tarkan todellisuuden ennustamisen mukaan, huudahti hän: ”Yhteisöni! Yhteisöni!” Samoin viimeisellä tuomiolla, kun jokainen ajattelee vain itseään, hän taas julistaa: ”Minun yhteisöni! Minun yhteisöni!”. Pyhällä, ylevällä uhrautuvaisuudellaan kiirehtii hän esirukouksellaan sen avuksi. Olemme menossa sellaiseen maailmaan, jota valaisevat lukemattomien pyhien ja puhdistettujen oppineiden tähdet pyörien tuon Auringon (saas) ympäri. Näin ollen tapa osallistua Hänen (saas) esirukoukseen ja hyötyä hänen valostaan, ja pelastua Keskimmäisen Valtakunnan pimeydestä, on seurata Hänen (saas) kunniakkaita tapojaan.

§5

Lähestyessäni vanhuutta fyysinen terveyteni, joka pitää yllä piittaamattomuutta, rikkoutui. Vanhuus ja sairaus hyökkäsivät kimppuuni. Lyömällä minua päähän he ajoivat pois unen. Minulla ei ollut mitään, joka sitoisi minua maailmaan, kuten perhettä, lapsia ja omaisuutta. Haaskattuani elämän pääomani hedelmät nuoruuden huumaan näin niiden koostuvan vain synneistä ja virheistä. Parahtaen kuin Niyazi Misri sanoin: En ollut solminut kauppoja. Elämän pääomani oli menetetty. Tulin tielle ja huomasin, että karavaani oli jatkanut matkaa huomaamattani. Valittaen jatkoin tietä pitkin, aivan yksin, muukalaisena. Silmäni itkivät, sydämeni tuskassa, mieleni hämmentynyt, tietämättömänä. Olin tuolloin maanpaossa. Tunsin epätoivoista surua, katumusta, avun kaipausta. Yhtäkkiä Kaikkiviisas Koraani tuli apuuni. Se avasi niin voimakkaan toivon oven ja tarjosi niin todellisen lohdutuksen valon, että se olisi voinut karkottaa epätoivon ja pimeyden sata kertaa minua voimakkaammin. Kyllä, kunnioitetut iäkkäät miehet ja naiset, joiden kiintymys maailmaan on alkanut murtumaan ja heitä sitovat siteet katkeamaan! Onko mahdollista, että Kaikkivoipa Tekijä, joka on luonut tämän maailman täydellisesti järjestetyksi kaupungiksi tai palatsiksi, ei puhuisi tärkeimpien vieraidensa ja ystäviensä kanssa tai ei tapaisi heitä? Koska Hän tietoisesti loi palatsin ja järjesteli ja koristeli sen tahtonsa ja valintojensa mukaisesti, niin varmasti kuin se, joka tietää, puhuu. Koska Hän teki tästä palatsista ja kaupungista meille hienon majatalon ja kauppapaikan, Hänellä on varmasti kirja, asiakirja, joka selittää suhteitaan meihin ja sen, mitä Hän haluaa meiltä. Tällaisista kirjoista pyhin on ihmeellinen Koraani. Se on ihme neljässäkymmenessä suhteessa ja joka hetkenä ainakin sadan miljoonan ihmisen kielellä. Se kylvää valoa. Sen jokainen kirjain tuottaa vähintään kymmenen ansiota ja palkkiota, sekä hedelmiä paratiisissa että valoja Keskimmäisessä Valtakunnassa, ja joskus kymmenentuhatta ja joskus Voiman Yön mysteerin kautta kolmekymmentä tuhatta. Maailmankaikkeudessa ei ole kirjaa, joka kilpailisi sen kanssa tässä suhteessa, eikä kukaan voisi esittää sellaista. Koska tämä Koraani, joka meillä on, on taivaiden ja maan Kaikkivaltiaan Luojan sanaa, joka kumpuaa Hänen absoluuttisesta pyhyydestään, Hänen suunnattomasta jumaluudestaan ja Hänen kaiken kattavasta armostaan, ja on Hänen säädöksensä ja Hänen armonsa lähde — noudata sitä. Siitä löytyy parannuskeino jokaiseen sairauteen, valo jokaiseen pimeyteen ja toivo kaikkeen epätoivoon. Avain tähän ikuiseen aarrekammioon on usko ja alistuminen Allahille, Koraanin kuunteleminen, hyväksyminen ja sen lausuminen.

§6

Kerran vanhuuteni alkaessa, kun halusin yksinäisyyttä, vetäydyin Yuşa Tepesiin, Joshua-vuorelle, ylös Istanbulin Bosporinsalmelta. Henkeni etsi helpotusta yksinäisyydestä. Eräänä päivänä tuolla korkealla kukkulalla katselin ympärilleni pitkin laajaa horisonttia. Loin katseeni korkealta neljänkymmenenviidenneltä oksalta, eli elämäni puun neljänkymmenenviidenneltä vuodelta, sen alemmille tasoille. Näin, että jokaisten vuosien alemmilla oksilla oli niiden lukemattomia ruumiita, joita olin tuntenut ja rakastanut, ja joihin olin ollut yh teydessä. Tunsin todella säälittävää surua heidän erostaan ja irtaantumisestaan, itkin kuin Fuzuli Baghdadi ystäviä, joista olin eronnut: Kun muistan heidän seuransa, itken. Niin kauan kuin tässä kuivassa ruumiissa on henkeä, parahdan. Etsin lohtua, valoa, ovea, joka johtaa toivoon. Yhtäkkiä apuuni tuli usko tuonpuoleiseen luoden sammumattoman valon ja tarjoten rikkoutumattoman toivon. Kyllä, veljeni ja sisareni, jotka olette ikäihmisiä kuten minäkin! Koska Tuonpuoleinen on olemassa ja se on ikuinen, on se parempi maailma kuin tämä. Koska Hän, joka loi meidät, on sekä Kaikkiviisas että Myötätuntoisin, ei meidän pitäisi valittaa ja surkutella vanhuuttamme. Päinvastoin meidän tulee olla siitä onnellisia, koska iän myötä, palvonnan ja uskon kautta ihminen saavuttaa täydellisen kypsyyden. Se on merkki siitä, että hän vapautuu elämän velvollisuuksista ja lähtee lepäämään armon maailmaan. Kertomusten mukaan, joista jotkut luottavat todistajalausuntoihin ja jotkut ”absoluuttiseen varmuuteen”, ihmiskunnan huomattavimmat henkilöt, satakaksikymmentäneljätuhatta profeettaa, ovat yksimielisesti ilmoittaneet tuonpuoleisen olemassaolosta ja siitä, että sinne lähetetään ihmisiä. Universumin Luoja toteuttaa sen tietyn lupauksensa mukaisesti. Samoin satakaksikymmentäneljä miljoonaa pyhimystä ovat todistaneet profeettojen kertomukset ja tuonpuoleisen olemassaolon valaistumisen ja todistamisen muodossa ”tietämyksen asteen varmuudella”. Niiden merkkien kautta, joita he näyttävät tässä maailmassa, kaikki universumin Kaikkitietävän Tekijän nimet edellyttävät ilmeisesti ikuista valtakuntaa. Niin myös ääretön Esi-Ikuinen voima ja rajaton ikuinen viisaus, joka ei salli minkään olla turhaa ja tarkoituksetonta, herättää henkiin joka vuosi keväällä käskyllä كُنْ فَيَكُونُ (Koraani 2:117, 36:82). Näin maan päällä olevat kuolleiden puiden lukuisat ruumiit saavat ne ilmentämään elämää kuoleman jälkeen ja herättävät henkiin kolmesataatuhatta kasvi- ja eläinlajia tuhansina näytteinä kuolleiden ylösnousemuksesta. Nämä edellyttävät tuonpuoleisen olemassaolon hyväksymistä, samoin kuin ikuinen armo ja ainainen suosio, jotka täydellisellä myötätunnolla ja ihmeellisellä tavalla tarjoavat toimeentulon kaikille elatusta tarvitseville eläville olennoille. Lyhyessä ajassa, keväällä, ne esittelevät lukemattomia koristeitaan, jotka myös edellyttävät tuonpuoleisen olemassaoloa. Yhdessä ihmisen kanssa, joka on maailmankaikkeuden täydellisin hedelmä ja tämän Luojan rakastetuin olento, hän on kaikista olennoista läheisimmin kiinnostunut universumin olennoista. Hänen voimakkaasta, horjumattomasta, jatkuvasta kuolemattomuuden halustaan ja ikuisuuteen ulottuvista toiveistaan on selvät viitteet ja varmat todisteet. Kaikki nämä todistavat ratkaisevasti, että tämän ohikiitävän maailman jälkeen tulee ikuinen maailma, tuonpuoleisen valtakunta ja ikuinen onnellisuus, että ne selvästi edellyttävät tuonpuoleisen olemassaolon hyväksymisen. (Alaviite) Tärkein asia, jonka Viisain Koraani meille opettaa, on usko tuonpuoleiseen. Koska tämä usko on voimakas ja antaa sekä toivoa että lohtua, että jos vanhuus musertaisi ihmisen satatuhatta kertaa, tästä uskosta kumpuava lohdutus riittäisi kohtaamaan sen. Varmasti meidän vanhusten pitäisi rakastaa vanhuuttamme ja sanoa: ”Kaikki ylistys Allahille täydellisestä uskosta!”

§7

Kerran ahdistavan vankeuteni aikana olin yksin (Çam Dağı, Mänty Vuori) huipulla, Barlan vuoristossa, vetäytyneenä ihmisten seurasta. Etsin valoa yksinäisyyteeni. Eräänä yönä pienellä tasanteella, korkean männyn latvassa, tuon korkean vuoren huipulla, vanhuus muistutti mieleeni kolme tai neljä maanpakoa, toinen toisensa sisällä. Kuten Kuudennessa Kirjeessä kuvataan, puiden melankolinen kahina ja humina sinä yksinäisenä, hiljaisena ja etäisenä yönä vaikutti minuun tuskallisesti, mitä tulee vanhuuteeni ja maanpakooni. Vanhuus antoi minulle seuraavan ajatuksen: kun päivä muuttui mustaksi haudaksi ja maailma pukeutui mustaan käärinliinaan, myös sinun elämäsi päivä muuttuu yöksi, ja maailman päivä muuttuu Keskimmäisen Valtakunnan yöksi, ja elämän kesä muuttuu talven kuoleman yöksi. Se kuiskasi tämän sydämeni korvaan. Sieluni oli silloin velvollinen sanomaan: Kyllä, olen kaukana kotimaastani, mutta erossa olo kaikista niistä, joita olen viidenkymmenen vuoden aikana rakastanut, jotka ovat kuolleet ja joiden puolesta olen jäänyt itkemään, on paljon tuskallisempaa ja surullisempaa maanpakoa kuin karkotus maastani. Lisäksi olen lähellä paljon surullisempaa ja tuskallisempaa maanpakoa kuin yön ja vuoren melankolinen maanpako: vanhuus ilmoittaa minulle, että olen lähestymässä maailmasta eroamisen aikaa. Etsin valoa, toivoa näiltä surullisilta maanpakolaisilta, toinen toistensa sisällä. Yhtäkkiä usko Allahiin tuli minulle avuksi ja tarjosi sellaista lohdutusta, että vaikka olisin itseni löytänyt keskeltä hävitystä sen kasvettua tuhatkertaiseksi, olisi sen lohdutus riittänyt. Iäkkäät miehet ja naiset! Koska meillä on Myötätuntoinen Luoja, meitä ei voi lähettää maanpakoon! Koska Hän on olemassa, kaikki on olemassa meitä varten. Koska Hän on olemassa, enkelit ovat olemassa. Maailma ei ole tyhjä. Yksinäiset vuoret ja tyhjät autiomaat ovat täynnä Kaikkivaltiaan Allahin palvelijoita. Hänen tietoisten palvelijoidensa lisäksi kivistä ja puista tulee kuin läheisiä ystäviä, kun ne nähdään Hänen valossaan ja Hänen tavallaan. He voivat keskustella kanssamme ja tarjota meille nautintoa. Ne osoittavat meille Hänen armonsa elävien olentojen jäsenten määrällä, ruoalla ja palkkioilla, jotka voivat olla keino vastaanottaa Hänen myötätuntoaan, armoaan ja suosiotaan, ja ovat merkkinä Hänen tuomioistuimestaan. Avuttomuus ja heikkous ovat hyväksytyimmät esirukoilijat Hänen oikeussalissaan. Vanhuus on juuri kykenemättömyyden ja heikkouden aikaa. Ei pidä siis tuntea katkeruutta vanhuudesta, joka on hyväksyttävä välittäjä tuomioistuimessa, vaan rakastaa sitä.

§8

Kerran vanhuuteni alussa, kun Vanhan Saidin nauru oli muuttumassa Uuden Saidin itkuksi — olettaen minun olevan edelleen Vanha Said — Ankaran maailma kutsui minut sinne, ja minä menin. Syksyn lähestyessä kiipesin linnoituksen huipulle, joka oli paljon ikääntyneempi, rappeutuneempi ja kuluneempi kuin minä. Minusta se näytti muodostuneen kivettyneistä historiallisista tapahtumista. Vuodenajan vanhuus yhdessä oman vanhuuteni, linnoituksen vanhuus, ihmiskunnan vanhuus, loistokkaan Ottomaanien valtakunnan vanhuus, kalifaatin vallan kuolema ja maailman vanhuus saivat minut katsomaan surkeimmassa, säälittävimmässä ja melankolisessa tilassa tuossa mahtavassa menneisyyden laaksojen linnakkeessa ja tulevaisuuden vuorilla. Kun koin kertakaikkisen mustan mielentilan Ankarassa, sisälsi se neljä tai viisi kerrosta vanhuuden pimeyttä, toinen toistensa sisällä. (Alaviite) Kun etsin lohtua katsomalla oikealle, toisin sanoen menneisyyteen, isäni, esi-isäni ja ihmissuku ilmestyivät valtavan haudan muodossa ja täyttivät minut synkkyydellä sen sijaan, että olisivat lohduttaneet minua. Etsien parannuskeinoa katsoin tulevaisuuteen, joka oli vasemmalla puolellani. Näin sen näyt tävän valtavalta, synkältä haudalta itselleni, aikalaisilleni ja tuleville sukupolville. Se tuotti kauhua tuttuuden asemesta. Tunsin oloni lohduttomaksi vasemman ja oikean edessä ja katsoin nykypäivään. Se näyttäytyi piittaamattomalle, historialliselle silmälleni arkkuna, joka kantoi puolikuolleen, kärsivän ja epätoivoisesti kamppailevan ruumiini. Niin epätoivoisena myös siitä suunnasta, nostin pääni ja katsoin elämäni puun latvaa, ja siellä oli ruumiini. Se seisoi puun latvassa ja katseli minua. Tunsin kauhua myös tästä suunnasta, ja painoin pääni. Katsoin elämäni puun tyveen, sen juuriin ja näin, että siellä olevaa maata — maata, joka oli luomiseni lähde ja luideni yhteen sekoittunutta pölyä — tallattiin jalkoihin. Se ei ollut parannuskeino, se vain lisäsi kipua koettelemuksiini. Sitten minun oli pakko katsoa taakseni. Näin tämän epävakaan, tilapäisen maailman romahtavan, katoavan tyhjyyden laaksoihin ja olemattomuuden pimeyteen. Etsin voidetta kipuuni, mutta se vain lisäsi myrkkyä. Koska en nähnyt mitään hyvää siinä suunnassa, katsoin eteeni. Lähetin katseeni eteenpäin tulevaisuuteen. Näin, että haudan ovi oli auki keskellä polkuani, se katseli minua suu auki. Sen takana oleva, ikuisuuteen ulottuva valtatie ja saattueet, jotka kulkivat sillä valtatiellä, pistivät silmään jo kaukaa. Mutta minulla ei ollut mitään muuta kuin rajoitettu tahtoni tuki- ja puolustusaseenani näitä kuudesta suunnasta tulvivien kauhujen edessä. Tahdon kyky, ihmisen ainoa ase noita lukemattomia vihollisia ja loputtomia haitallisia asioita vastaan, on sekä viallinen että lyhyt ja heikko. Siltä puuttuu kyky luoda, joten hän ei kykene mihinkään muuhun kuin hankkimiseen. Se ei voinut siirtyä menneisyyteen hiljentääkseen sieltä tulleita surujani, eikä se voinut tunkeutua tulevaisuuteen estääkseen sieltä nousevia pelkojani. Näin, ettei siitä ollut mitään hyötyä menneisyyttä ja tulevaisuutta koskeville toiveilleni ja kärsimyksilleni. Kun kamppailin näitä kuudesta suunnasta tulevaa kauhua, yksinäisyyttä, pimeyttä ja epätoivoa vastaan, yhtäkkiä uskon valot loistivat apunani Ihmeellisen Koraanin taivaalla. Ne valaisivat nuo kuusi suuntaa siinä määrin, että jos näkemäni kauhut ja pimeys satakertaistuisivat, valo olisi silti riittänyt kohtaamaan ne. Yksi kerrallaan se muutti kaikki nuo kauhut lohdutukseksi ja yksinäisyyden tutuksi. Se kuului seuraavasti: Usko mursi kappaleiksi menneisyyden lohduttoman näkemyksen valtavana hautana ja osoitti sen täydellisellä varmuudella tutuksi, valaistuneeksi ystävien seuraksi. Usko osoitti, että tulevaisuus, joka oli näyttäytynyt piittaamattomille silmilleni valtavan haudan muodossa, oli aivan varmasti Armollisimman juhlaa ihastuttavissa autuuden palatseissa. Usko osoitti nykyajan näkyvän arkkuna, sellaisena kuin se oli näyttänyt välinpitämättömälle näkemykselleni, ja näytti sen varmasti olevan tuonpuoleisen kauppapaikka ja Armollisimman kimalteleva majatalo. Usko osoitti täydellisellä varmuudella, että ainoa hedelmä elämänpuun latvassa ei ollut ruumis, kuten piittaamaton silmäni oli nähnyt, vaan henkeni, joka ilmentäisi iankaikkista elämää ja oli nimitetty iankaikkiseen onneen, jättäisi kuluneen kotinsa matkustaakseen tähtien ympäri. Sen mysteerin kautta usko osoitti, että luuni ja maa, joka oli luomiseni lähde, eivät olleet arvottomia jauhettuja luita, jotka oli tallattu jalkojen alle, vaan että maa oli ovi Jumalalliseen armoon ja verhoon paratiisin salien edessä. Koraanin mysteerin kautta usko osoitti, että maailma, joka oli näyttäytynyt piittaamattomalle silmälleni vajoavan takanani tyhjyyteen ja merkityksettömyyteen, koostuu Ikuisesti Rukoillun kirjelmistä ja Allahia ylistävistä sivuista, koristeista ja koruompeluksista, jotka olivat täyttäneet tehtävänsä, ilmaisivat merkityksensä ja jättivät tuloksensa paikoilleen olemassaoloon. Se teki täydellisellä varmuudella tunnetuksi maailman todellisen luonteen. Koraanin valon kautta usko osoitti, että hauta, joka avaisi silmänsä ja katsoisi minua tulevaisuudessa, ei ollut kaivon suu, vaan että se oli ovi valon maailmaan. Valtatie, joka ulottui ikuisuuteen sen takana, ei johtanut merkityksettömyyteen ja olemattomuuteen, vaan olemassaoloon, valon ja ikuisen autuuden valtakuntaan. Koska usko osoitti tämän siinä määrin, että se antoi täydellisen vakaumuksen, oli se sekä parannuskeino että voide ahdinkooni. Hyvin vähäisen vastaanottokyvyn sijaan usko asettaa todistuksen uskostaan tahdon rajallisen kyvyn käsiin, jonka kautta se voi luottaa äärettömään voimaansa ja olla yhteydessä rajattomaan armoon noiden lukemattomien vihollisten ja pimeyden kerrosten edessä. Usko on tosiaankin asiakirja ja todistus ihmisen tahdon kädessä. Vaikka tämä inhimillinen tahdon ase itsessään on sekä lyhyt, voimaton että puutteellinen, aivan kuten sotilas käyttää osittaista voimaansa valtion hyväksi, suorittaa hän tehtäviä, jotka ylittävät hänen omat voimansa, uskon mysteerin kautta. Jos rajallista tahdon tiedekuntaa käytetään Kaikkivaltiaan Allahin nimissä ja Hänen tavallaan, voi se saavuttaa jopa viisisataa vuotta leveän paratiisin. Usko ottaa kehon käsistä tahdon ohjakset, jotka eivät voi tunkeutua menneisyyteen ja tulevaisuuteen, ja luovuttaa ne sydämelle ja hengelle. Koska heidän elämänsä alue ei rajoitu nykyaikaan, kuten ruumis, vaan siihen sisältyy monia vuosia menneisyydestä ja monia vuosia tulevaisuudesta, tahto lakkaa olemasta rajallinen ja saavuttaa universaalisuuden. Uskon voiman kautta se voi päästä syvimpiin laaksoihin menneisyydessä ja karkottaa surujensa pimeyden. Näin myös uskon valossa voi se nousta kaukaisimmille vuorille tulevaisuudessa ja poistaa pelkonsa. Iäkkäät veljeni ja sisareni, jotka kärsitte vanhuuden vaikeuksista, kuten minä! Ylistys olkoon Allahille, että olemme uskovaisia, ja uskossa löydetään nämä monet valoisat, miellyttävät ja ilahduttavat aarteet. Koska vanhuutemme pakottaa meidät tutustumaan vielä tarkemmin aarteen sisältöön, tulee meidän varmasti kiittää loputtomasti sen sijaan, että valittaisimme vanhuudesta uskon siivellä.

§9

Niihin aikoihin, kun hiuksiini alkoi ilmestymään harmaita hiuksia — vanhuuden merkki — ensimmäisen maailmansodan myllerrys teki vielä raskaammaksi nuoruuden syvän unen ja sotavankina kokemani mullistukset. Suuri maine ja kunnia, jonka sain palattuani Istanbuliin, ja ystävällinen kohtelu ja huomio, joka ylitti kaiken sen, jonka sain kaikilta, jopa kalifilta, Shaykh al-Islamilta, armeijan ylipäälliköltä, uskonnon opiskelijoihin. Nuoruuden huuma ja asemani tuottama henkinen tila teki nuoruuden unen niin raskaaksi, että minä yksinkertaisesti näin maailman pysyvänä ja itseni mainiossa kuolemattomassa tilassa kiinnittyneenä siihen. Sitten eräänä päivänä Ramadanin aikaan menin Bayezidin moskeijaan kuuntelemaan vilpittömiä Koraanin lausujia. Heidän kielillään Ihmeellinen Koraani julisti ylevillä taivaallisilla puheillaan seuraavasti: كُلُّ نَفْسٍ ذَٓائِقَةُ الْمَوْتِ (Koraani 3:185) tämä antaa vaikuttavan uutisen ihmisen ja kaikkien elävien olentojen kuolemasta. Se juurtui korvaani, tunkeutui sydämeni syvyyksiin ja asettui sinne. Se murskasi syvän uneni ja välinpitämättömyyteni. Lähdin ulos moskeijasta. Johtuen päähäni pitkän ajan kuluessa asettuneesta unihorroksesta riehui siinä useita päiviä myrsky. Näin itseni veneenä, jossa oli savuavia kattiloita ja pyörivä kompassi. Joka kerta, kun katsoin hiuksiani peilistä, harmaat hiukset sanoivat minulle: ”Huomaa meidät!” Ja niin tilanne tuli selväksi harmaiden hiusteni varoitusten kautta. Katsoin ja näin, että nuoruuteni, joka niin kiehtoi minua nautinnoillaan ja johon niin luotin, oli jättämässä minulle jäähyväiset ja että tämä maallinen elämä, jota niin rakastin ja jossa olin niin mukana, oli alkanut sammumaan. Maailma, johon olin läheisesti yhteydessä ja jota rakastin, sanoi minulle yksinkertaisesti: ”Hyvää matkaa!” ja varoitti minua, että lähden tästä majatalosta. Se myös sanoi ”Hyvästi” ja valmistautui lähtöön. Seuraava merkitys avautui sydämessäni Koraanin Ihmeellisen Selityksen jakeen kautta, كُلُّ نَفْسٍ ذَٓائِقَةُ الْمَوْتِ (Koraani 3:185) Ihmiskunta on elävä olento - sen on kuoltava herätäkseen kuolleista. Maapallo on elävä olento — se myös kuolee ottaakseen ikuisen muodon. Myös maailma on elävä olento – sekin kuolee ottaakseen tuonpuoleisen muodon. Tässä tilassa ollessani pohdin tilannettani. Näin, että nuoruus, joka on ilon lähde, oli poistumassa - samalla kun vanhuus, murheen lähde, lähestyi. Se elämä, joka on niin loistava ja valoisa, oli jättämässä jäähyväiset, kun taas kuolema, joka on pelottava ja näennäistä pimeyttä, valmistautui saapumaan. Pysyväksi arveltu rakastettu maailma, joka on piittaamattomien rakas, kiirehti kuolemaansa. Pettääkseni itseäni ja syöksyessäni taas pää edellä välinpitämättömyyteen, pohdin Istanbulissa kokemiani sosiaalisen aseman nautintoja, jotka olivat paljon korkeammat kuin ansaitsin, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Kaikki ihmisten kunnioitus, huomio ja lohdutus saattoivat seurata minua vain haudan uhkaavaan oveen asti — siellä se sammuisi. Koska näin sen olevan tylsää tekopyhyyttä, kylmää omahyväisyyttä ja tilapäistä tyrmistystä kunnian ja maineen koristellun verhon alla — mikä on mainetta tavoittelevien kuviteltu tavoite — ymmärsin, että nämä asiat, jotka olivat siihen asti pettäneet minua, eivät voineet tarjota minulle lohtua, niistä ei löytynyt lainkaan valoa. Aloin taas kuuntelemaan Bayezidin moskeijan lausujia kuullakseni Koraanin taivaallisia opetuksia ja herätäkseni vielä kerran. Sen suurenmoisesta opetuksesta kuulin hyviä uutisia sen kaltaisten pyhien määräysten kautta, وَ بَشِّرِ الَّذٖينَ اٰمَنُوا (Koraani 2:25) Sen kirkkauden avulla etsin lohtua, toivoa ja valoa niiden rajojen sisältä, joissa olin tuntenut kauhua, hävitystä ja epätoivoa, en niiden ulkopuolelta. Loputon kiitos Kaikkivaltiaalle Allahille, löysin lääkkeen itse sairaudesta, löysin valon itse pimeydestä, löysin lohdutuksen itse kauhusta. Ensinnäkin katsoin kuolemaa kasvoihin, minkä kuvitellaan olevan kauheinta ja mikä kauhistuttaa kaikkia. Koraanin valon kautta näin, että vaikka sen verho on musta, tumma ja ruma, uskoville sen todelliset kasvot ovat kirkkaat ja kauniit. Olemme osoittaneet tämän totuuden ratkaisevasti monissa Risale-i Nurin osissa. Esimerkiksi, kuten selitimme Kahdeksannessa Sanassa ja Kahdennessakymmenennessä Kirjeessä, kuolema ei ole tuhoa ja eroa, vaan johdatusta iankaikkiseen elämään, sen alkuun. Se on lepoa elämän vastoinkäymisten vaikeuksista, kotiuttamista. Kyseessä on asuinpaikan vaihto. Se on keino tavata ystävien karavaani, jotka ovat jo muuttaneet Keskimmäiseen Valtakuntaan, ja niin edelleen. Näin kuoleman todelliset, kauniit kasvot tällaisten totuuksien kautta. En katsonut kuoleman kasvoja pelolla, vaan eräänlaisella kaipuulla. Ymmärsin yhden merkityksen sufien kuoleman pohdiskelusta. Sitten mietin poismennyttä nuoruuttani, joka saa kaikki itkemään sen katoamista, hurmaa heidät ja täyttää heidät halulla, ja saa heidät kuluttamaan sen synnissä ja piittaamattomuudessa. Jos en olisi oppinut sen todellista luonnetta, olisi se saanut minut itkemään sata vuotta — jos olisin pysynyt maailmassa niin kauan — sen sijaan, että olisi huumaannut ja huvittanut minua muutaman vuoden. Aivan kuten yksi tällainen henkilö sanoi valittaen: لَي۟تَ الشَّبَابَ يَعُودُ يَو۟مًا فَاُخ۟بِرَهُ بِمَا فَعَلَ ال۟مَشٖيبُ Eli ”Jos vain jonakin päivänä nuoruuteni palaisi, kertoisin sen suruista, joita vanhuus on tuonut minulle.” Todellakin, yllä mainittujen kaltaiset vanhukset, jotka eivät tiedä nuoruuden todellista luonnetta, ajattelevat omaa nuoruuttaan ja itkevät katumuksesta ja kaipauksesta. Mutta kun nuoruus kuuluu uskoville, joilla on terve mieli ja sydän, se on voi makkain, miellyttävin ja mukavin keino turvata hyviä tekoja ja kaupankäyntiä tuonpuoleista varten, kunhan he käyttävät sen Allahin palvelukseen, kauppaan ja noihin hyviin tekoihin. Niille, jotka tietävät uskonnolliset velvollisuutensa eivätkä tuhlaa nuoruuttaan, se on kallisarvoinen ja ihastuttava palkkio Allahilta. Mutta kun sitä ei käytetä maltillisesti, rehellisesti ja Allahin pelossa, sisältää se monia vaaroja. Se vahingoittaa ikuista onnea ja tämän maailman elämää. Vastineeksi yhden tai kahden vuoden nuoruuden nautinnoista se aiheuttaa vanhuudessa monta vuotta surua ja murhetta. Koska useimmille ihmisille nuoruus on haitallista, meidän iäkkäiden ihmisten tulee kiittää Allahia siitä, että olemme pelastuneet sen vaaroilta ja vahingoilta. Kuten kaikki muukin, nuoruuden ilot katoavat. Jos ne on käytetty palvontaan ja hyviin töihin, tällaisen nuoruuden hedelmät pysyvät ikuisesti paikoillaan ja ovat keino saada nuoruus iankaikkiseen elämään. Seuraavaksi pohdin maailmaa, johon useimmat ihmiset ovat hullaantuneet ja josta he ovat riippuvaisia. Koraanin valon läpi näin, että sillä on kolmet kasvot toinen toistensa sisällä: Ensimmäinen katsoo Jumalallisiin Nimiin — se on heille peili. Sen toiset kasvot katsovat tuonpuoleiseen, joka on sen viljelysmaa. Sen kolmannet kasvot katsovat maallisiin asioihin — se on välinpitämättömien temmellyskenttä. Lisäksi jokaisella on oma laaja maailmansa tämän maailman sisällä. Yksinkertaisesti sanottuna on maailmoja toinen toisensa sisällä suhteutettuna ihmisten lukumäärään. Jokaisen yksityisen maailman pilari on hänen oma elämänsä. Jos hänen ruumiinsa antaa periksi, hänen maailmansa romahtaa hänen päähänsä, se on hänelle tuomiopäivä. Koska välinpitämättömät eivät ymmärrä, että heidän maailmansa tuhoutuu niin nopeasti, he olettavat sen olevan pysyvä, kuten yleinen maailma, ja palvovat sitä. Ajattelin itsekseni: ”Minullakin on yksityinen maailma, joka romahtaa nopeasti ja tuhoutuu, kuten muiden ihmisten maailmat. Mitä arvoa on tällä yksityisellä maailmallani, tällä lyhyellä elämälläni?” Koraanin valon läpi näin, että sekä itselleni että kaikille muille tämä maailma on väliaikainen kauppapaikka, majatalo, joka täyttyy ja tyhjennetään joka päivä, tori, joka on rakennettu tien varteen ohikulkijoiden ostoksia varten, aina uusiutuva Iankaikkisen Kaivertajan muistikirja, jota kirjoitetaan ja pyyhitään jatkuvasti. Joka kevät on kullattu kirjain ja joka kesä hyvin sävelletty oodi. Se muodostuu peileistä, jotka heijastavat ja toistavat Loisteliaan Tekijän nimien ilmentymiä. Se on tuonpuoleisen kylvölava, Jumalallisen armon kukkapenkki ja erityinen, väliaikainen työpaja, jossa valmistetaan ikuisuuden maailmaan esille tulevia kylttejä. Tarjosin satatuhatta kiitosta Loisteliaalle Luojalle, joka oli tehnyt maailman tällä tavalla. Ymmärsin, että vaikka ihmiskunnalle oli annettu rakkaus maailman kauniita sisäisiä kasvoja kohtaan — jotka katsovat tuonpuoleiseen ja Jumalallisiin Nimiin — ottivat he sen tilapäisille, rumille, haitallisille ja välinpitämättömille kasvoilleen, he toivat julki hadithin merkityksen: حُبُّ الدُّنْيَا رَاْسُ كُلِّ خَطٖيئَةٍ Vanhukset! Tajusin tämän totuuden Kaikkiviisaan Koraanin valon kautta ja vanhuuteni suomien varoituksien, ja silmäni avaavalla uskolla. Olen havainnollistanut sen ratkaisevilla todisteilla monissa paikoissa Risale-i Nurissa. Koin todellista lohtua, voimakasta toivoa ja loisteliasta valoa. Olin kiitollinen vanhuudestani ja iloinen siitä, että nuoruuteni oli poissa. Älä itke, vaan ole kiitollinen. Koska usko on olemassa ja totuus on tällainen, piittaamattomien tulisi itkeä ja harhaan johtuneiden valittaa.

§10

Ensimmäisessä maailmansodassa olin vankina kaukaisessa Kosturman maakunnassa Koillis-Venäjällä. Kuuluisan Volga-joen vieressä oli pieni tataareille kuuluva moskeija. Väsähdin ystävieni, muiden upseerien, keskuudessa. Kaipasin yksinäisyyttä, mutta en kuitenkaan saanut vaeltaa ulkona ilman lupaa. Sitten he veivät minut takuita vastaan tatarikortteliin, tuohon pieneen moskeijaan Volgan rannalla. Nukuin siellä, yksin. Kevät oli lähellä. Olin silloin hyvin hereillä, tuon pohjoisen maan pitkien öiden aikana. Noiden synkkien, pimeässä maanpaossa viettämieni öiden aikana Volgan surullinen loiske, sateen iloton ropina ja tuulen melankolinen huokaus olivat väliaikaisesti herättäneet minut välinpitämättömyyden syvästä unesta. En pitänyt itseäni vielä vanhana, mutta suuren sodan kokeneet olivat vanhoja. Sillä ne olivat päiviä, jotka ikään kuin ilmaisivat jakeen: يَوْمًا يَجْعَلُ الْوِلْدَانَ شٖيبًا (Koraani, 73:17) vanhensi jopa lapsetkin. Kun olin neljäkymmentä vuotias, tunsin olevani kahdeksankymmentä. Niinä pitkinä, pimeinä öinä, surullisena maanpaossa ja melankolisessa tilassa jouduin epätoivon valtaan, mitä tulee elämään ja kotimaahani. Katsoin voimattomuuttani ja yksinäisyyttäni, ja toivoni loppui. Sitten, ollessani tuossa tilassa, Kaikkiviisaan Koraanin apu saapui. Kieleni sanoi: حَسْبُنَا اللّٰهُ وَنِعْمَ الْوَكٖيلُ (Koraani, 3:173). Ja itkien sydämeni huusi: غَرٖيبَم۟ بٖى كَسَم۟ ضَعٖيفَم۟ نَاتُوَانَم۟ اَل۟اَمَان۟ گُويَم۟ عَفُو۟ جُويَم۟ مَدَد۟ خٰواهَم۟ زِدَر۟گَاهَت۟ اِلٰهٖى Ja kun ajattelin vanhoja ystäviäni kotimaassani ja kuvittelin kuolevani siellä maanpaossa, kuten Niyazi Misri, henkeni vuodatti nämä rivit: Paeten maailman surua, Lentäen kiihkeästi ja kaipaamalla, Avaan siipeni tyhjyyteen, Itke jokaisella hengityksellä, ystävä! Ystävä! Se etsi ystäviään. Heikkoudestani ja kykenemättömyydestäni tuli niin voimakkaita esirukoilijoita ja keinoja Jumalallisessa tuomioistuimessa tuona melankolisena, säälittävänä, eron vaivaamana, pitkänä yönä maanpaon aikana, että vieläkin ihmettelen sitä. Useita päiviä myöhemmin pakenin mitä odottamattomimmalla tavalla, yksin, venäjää osaamatta, matkan, joka olisi kestänyt kävellen vuoden. Minut pelastettiin ihmeellisellä tavalla Jumalallisen suosion kautta, joka suotiin heikkouteni ja kykenemättömyyteni seurauksena. Sitten, kuljettuani Varsovan ja Itävallan läpi, saavuin Istanbuliin, joten pelastuminen tällä tavalla, niin helposti, oli aivan poikkeuksellista. Suoritin pitkän pakomatkan sellaisella helppoudella, jota edes rohkeimmat ja ovelimmat venäjänkieliset eivät olisi pystyneet toteuttamaan. Sinä yönä moskeijassa Volgan rannalla päätin, että vietän loppuelämäni luolissa. Nyt riittää sekoittuminen tähän ihmisten sosiaaliseen elämään. Koska lopulta menisin hautaan yksin, sanoin, että tästä lähtien valitsen yksinäisyyden tottuakseni siihen. Mutta valitettavasti asiat, joilla ei ollut merkitystä, kuten monet ja vakavat ystäväni Istanbulissa, ja sen kimalteleva maallinen elämä, ja erityisesti minulle myönnetty maine ja kunnia, jotka olivat paljon suurempia kuin mitä ansaitsin, saivat minut hetkeksi unohtamaan päätökseni. Tuntui siltä, että tuo maanpaossa viettämäni yö oli hohtavaa pimeyttä elämäni silmässä ja Istanbulin kimalteleva valkoinen päivä, valotonta valkoista. Se ei nähnyt eteenpäin, se uinui edelleen. Kaksi vuotta myöhemmin Ghawth al-Geylani avasi silmäni jälleen kirjallaan Futuh al-Ghayb. Oi, iäkkäät miehet ja naiset! Tiedä, että vanhuuden heikkous ja voimattomuus ovat keinoja houkutella Jumalallista armoa ja sääliä. Armon osoitus maan päällä osoittaa tämän totuuden selkeimmällä tavalla, aivan kuten olen havainnut sen itsessäni useaan otteeseen. Sillä heikoimmat ja voimattomimmat eläimistä ovat nuoret yksilöt. He saavat suloisimman ja kauneimman armon osoituksen. Nuoren linnun voimattomuus puun latvan pesässä houkuttelee armon osoituksena käyttämään äitiään totte levaisen sotilaan tavoin. Sen äiti lentää ympäriinsä ja tuo sille ruokansa. Kun siivet vahvistuvat, linnunpoikanen unohtaa kyvyttömyytensä, äiti käskee sen menemään etsimään oman ruokansa, eikä enää kuuntele sitä. Aivan kuten tämä armon mysteeri on voimassa nuorille, niin se on voimassa myös vanhuksille, jotka muistuttavat nuoria heikkoudeltaan ja kykenemättömyydeltään. Minulla on ollut kokemuksia, jotka ovat saaneet minut muodostamaan horjumattoman vakaumuksen, että aivan kuten pienokaisten ravinto lähetetään heille ihmeellisellä tavalla Jumalallisen armon kautta heidän kyvyttömyytensä vuoksi, ne saavat virrata rintojen lähteistä - niin myös uskovien vanhusten toimeentulo, jotka saavuttavat syyttömyyden - lähetetään runsauden muodossa. Tämän totuuden todistaa myös hadith, joka sanoo: وَ لَوْلَا الشُّيُوخُ الرُّكَّعُ لَصُبَّ عَلَيْكُمُ الْبَلَاءُ صَبًّا Siinä todetaan, että kotitalouden yltäkylläisyyden lähde ovat sen iäkkäät asukkaat, että vanhukset suojelevat kotitaloutta vastoinkäymisiltä. Koska vanhuuden heikkous ja voimattomuus ovat keinoja, jotka houkuttelevat tässä määrin Jumalallista armoa, ja koska jakeineen: اِمَّا يَبْلُغَنَّ عِنْدَكَ الْكِبَرَ اَحَدُهُمَٓا اَوْ كِلَاهُمَا فَلَا تَقُلْ لَهُمَٓا اُفٍّ وَلَا تَنْهَرْهُمَا وَقُلْ لَهُمَا قَوْلًا كَرٖيمًا ۝ وَاخْفِضْ لَهُمَا جَنَاحَ الذُّلِّ مِنَ الرَّحْمَةِ وَقُلْ رَبِّ ارْحَمْهُمَا كَمَا رَبَّيَانٖى صَغٖيرًا (Koraani 17:23-24) Viisas Koraani kutsuu lapsia viidellä ihmeellisellä tavalla olemaan ystävällisiä ja kunnioittavia iäkkäitä vanhempiaan kohtaan. Koska islamin uskonto herättää kunnioitusta ja myötätuntoa vanhuksia kohtaan, niin myös ihmisluonto vaatii kunnioitusta ja myötätuntoa ikääntyneitä kohtaan. Me iäkkäät ihmiset saamme taatusti merkittävää, jatkuvaa armoa ja kunnioitusta Jumalallisesta armosta ja inhimillisestä tunteesta nuoruuden ohikiitävien fyysisten nautintojen ja halujen, sekä kunnioituksesta ja myötätunnosta johtuvien henkisten nautintojen sijaan. Koska näin on, emme vaihtaisi tätä vanhuuttamme sataan nuoreen. Kyllä, voin kertoa teille varmasti, että vaikka he antaisivat minulle kymmenen vuotta Vanhan Saidin nuoruudesta, en antaisi yhtäkään Uuden Saidin vanhuusvuotta. Olen tyytyväinen vanhuuteeni, sinunkin pitäisi olla tyytyväinen omaasi!

§11

Istanbulissa, vuosi tai kaksi palattuani sotavankeudesta minut valtasi välinpitämättömyys. Päivän po litiikka ohjasi huomioni pois itsestäni ja hajotti sitä ulkomaailmaan. Sitten eräänä päivänä istuin korkealla paikalla, josta oli näkymät Istanbulin Eyüp Sultan -hautausmaan laaksoon, kun minut valtasi mielentila, jossa katsoessani sitä alaspäin näytti siltä, että yksityinen maailmani oli kuolemassa ja sieluni oli vetäytymässä. Sanoin: ”Ihmettelen, antavatko hautakivien kirjoitukset minulle sellaisia illuusioita?”, ja vedin katseeni takaisin. En katsonut kaukaisuuteen vaan hautausmaata. Sitten sydämeeni ilmoitettiin seuraavasti: ”Tämä hautausmaa ympärilläsi pitää sisällään Istanbulin sata kertaa, sillä Istanbul on tyhjennetty täällä sata kertaa. Et voi paeta Kaikkiviisaan ja Voimakkaan käskyä, joka on syössyt kaikki Istanbulin ihmiset tänne. Et ole poikkeus, sinäkin lähdet.” Poistuin hautausmaalta ja noilla mahtavilla ajatuksilla varustettuna astuin pieneen kammioon Sultan Eyüpin moskeijassa, jossa olin oleskellut monta kertaa aiemminkin. Ajattelin itsekseni, että olen vieras kolmessa suhteessa: olen vieras tässä pienessä huoneessa, olen myös vieras Istanbulissa ja vieras tässä maailmassa. Vieraan täytyy ajatella tietä. Aivan kuten minä poistun tästä huoneesta, niin eräänä päivänä lähden Istanbulista ja vielä toisena päivänä poistun tästä maailmasta. Tässä mielentilassa minua, sydäntäni, valtasi mitä säälittävin tuskallinen suru. En ollut menettämässä vain yhtä tai kahta ystävää — eroaisin niistä tuhansista ihmisistä, joita rakastin Istanbulissa, ja eroaisin myös Istanbulista, jota myös rakastin paljon. Aivan kuten eroaisin sadoista tuhansista ystävistä tässä maailmassa, minäkin jättäisin kauniin maailman, joka oli minut niin valloittanut ja saanut siihen rakastumaan. Tätä pohtiessani kiipesin vielä kerran siihen paikkaan hautausmaalla. Olin silloin tällöin käynyt elokuvissa ottamassa oppitunteja, ja juuri silloin kaikki Istanbulin kuolleet näyttivät minusta kävelevän, kuten elokuva näyttää nykyisyydessä menneisyyden kuvia. Ja kaikki ihmiset, jotka näin tuolloin, näyttivät olevan ruumiita kävelemässä. Mielikuvitukseni kertoi minulle: jotkut hautausmaalla olevista kuolleista näyttävät kävelevän ikään kuin valkokankaalla, joten sinun pitäisi nähdä nykyajan ihmiset, joiden on väistämättä astuttava hautausmaalle tulevaisuudessa, astuneen sinne — hekin ovat ruumiita, jotka kävelevät ympäriinsä. Yhtäkkiä Koraanin valon ja Ghawth al-A’zamin sekä Shaykh Geylanin ohjauksen kautta tuskallinen tilani muuttui iloiseen. Se oli näin: Koraanista tuleva valo sai mieleeni seuraavan ajatuksen: sinulla oli yksi tai kaksi upseeriystävää, kun olit sotavankina maanpaossa Kosturmassa, koillisessa. Tiesit, että he menevät joka tapauksessa Istanbuliin. Jos joku heistä olisi kysynyt sinulta: ”Haluatko mennä Istanbuliin vai jäädä tänne?” Varmasti, jos sinulla olisi ollut hiukkasenkaan älykkyyttä, olisit iloisesti valinnut Istanbulin matkan. Sillä tuhannesta ja yhdestä ystävästä yhdeksänsataayhdeksänkymmentäyhdeksän oli jo Istanbulissa. Vain yksi tai kaksi jäi sinne, ja hekin lähtisivät. Istanbuliin meneminen ei olisi sinulle murheellinen lähtö ja surullinen ero. Lisäksi olet tullut tänne, etkö ollut tyytyväinen siihen? Sinut vapautettiin pitkistä, pimeistä öistä ja kylmistä myrskyisistä talvista tuossa vihollismaassa. Tulit Istanbuliin, maalliseen paratiisiin. Samalla tavalla lapsuudestasi nykyiseen ikään yhdeksänkymmentäyhdeksän sadasta rakastamastasi on muuttanut hautausmaalle, mikä pelottaa sinua. Sinulla on vielä yksi tai kaksi ystävää tässä maailmassa, ja hekin lähtevät. Sinun kuolemasi tässä maailmassa ei ole irtaantumista, se on liitto. Se on keino tavata jälleen kaikkien noiden ystävien kanssa. Minua muistutettiin, että he — nuo kuolemattomat henget — ovat jättäneet taakseen kuluneet asumuksensa maan alle, ja jotkut heistä matkustavat tähtien ympäri ja jotkut Keskimmäisen Valtakunnan tasoilla. Kyllä, Koraani ja usko todistivat tämän totuuden niin varmasti, että sinun pitäisi uskoa se ikään kuin olisit nähnyt sen, jos sinulta ei täysin puutu sydäntä ja henkeä, eikä harhaanjohtuminen ole tukehduttanut sydäntäsi. Sillä aivan varmasti ja itsestään selvästi Antelias Tekijä, joka koristaa tätä maailmaa lukemattomilla lahjoillaan ja palkkioillaan ja osoittaa pyhyyttään anteliaasti ja myötätuntoisesti, säilyttää pienimmätkin asiat, kuten siemenet, eikä tuhoa tai hävitä turhaan tai tuhlaa. Ihminen, niin epäystävälliseltä ja tarkoituksettomalta kuin se pinnallisesti näyttääkin, on Hänen luomiensa olentojen joukossa täydellisin, monipuolisin, tärkein ja rakastetuin. Kuten viljelijä levittää maan päälle siemenet, Myötätuntoinen Luoja heittää tilapäisesti tuon rakkaan olentonsa maan alle, joka on armon ovi, tuottaakseen versoja toisessa elämässä. (Alaviite) Kahdennessakymmenennessäyhdeksännessä Sanassa. Saatuani tämän muistutuksen Koraanista hautausmaa tuli minulle tutummaksi kuin Istanbul. Yksinäisyydestä ja eläkkeellä olemisesta tuli minulle miellyttävämpää kuin keskustelusta ja seurasta, ja löysin itselleni eristäytymispaikan Bosporinsalmen Sanyerista. Siellä Ghawth al-A’zamista (olkoon Allah häneen tyytyväinen) tuli minulle mestari, lääkäri ja opas Fütûhu’l-Gaybin kanssa, kun taas imaami Rabbanista (olkoon Allah tyytyväinen häneen) tuli myötätuntoinen kumppani, ystävä ja opettaja Maktubatinsa (Kirjeet) kanssa. Olin äärimmäisen onnellinen, että olin lähestynyt vanhuutta, vetäytynyt syrjään sivilisaatiosta ja pujahtanut vapaaksi sosiaalisesta elämästä. Kiitin Allahia. Oi kunnioitetut henkilöt, jotka ovat astuneet van huuteen ja jotka usein muistavat kuoleman sen varoitusten kautta! Koraanin opettamien uskon opetusten valossa meidän tulee katsoa suotuisasti vanhuuteen, kuolemaan ja sairauteen ja jopa rakastaa niitä yhdessä suhteessa. Koska meillä on äärettömän arvokas armo, kuten usko, vanhuus, sairaus ja kuolema, ovat ne kaikki miellyttäviä. Jos on asioita, jotka ovat epämiellyttäviä, ovat ne syntiä, paheita, uudistuksia ja harhaanjohtamista.

§12

Vankeudesta palattuani asuin yhdessä veljenpoikani Abdurrahmanin kanssa huvilassa kukkulalla Çamlıcassa, Istanbulissa. Maallisen elämän näkökulmasta tilannettani olisi voitu pitää kaltaisteni ihmisten onnellisimpana, sillä olin pelastunut sotavankeudesta, ja Dârü’l-Hikmetissä onnistuimme levittämään tietoa ylevällä tavalla, joka sopi ammattiini, oppineen ammattiin. Minulle annettu kunnia ja arvostus olivat paljon suurempia kuin minulle kuului. Asuin Çamlıcassa, Istanbulin kauneimmassa paikassa. Kaikki oli täydellistä minulle. Olin yhdessä nyt jo edesmenneen Abdurrahmanin, veljenpoikani, kanssa, joka oli äärimmäisen älykäs ja uhrautuva ja oli opiskelijani, palvelijani, kirjurini sekä henkinen poikani. Mutta sitten, kun tiesin olevani onnellisempi kuin kukaan muu maailmassa, katsoin peiliin ja näin harmaita karvoja hiuksissani ja parrassani. Yhtäkkiä se henkinen herääminen, jonka olin kokenut moskeijassa, Kosturmassa, vankeudessa alkoi uudelleen. Aloin tutkimaan niitä olosuhteita ja syitä, joihin tunsin aitoa kiintymystä ja joiden luulin olevan onnen lähde tässä maailmassa. Mutta kumpaa niistä tutkinkin, näin sen olevan mätä, se ei ollut kiintymyksen arvoinen, se oli petollinen. Noihin aikoihin kärsin odottamattomasta ja käsittämättömästä epälojaalisuudesta ja petollisuudesta ystäväni taholta, jonka olin luullut olevan uskollisin. Tunsin inhoa maailmaa kohtaan. Sanoin itselleni: ”Olenko joutunut täysin huijatuksi? Näen, että monet ihmiset katsovat kateudella tilannettamme, jota todellisuudessa pitäisi sääliä. Ovatko kaikki nämä ihmiset hulluja vai olenko minä tullut hulluksi, jotta näen kaikki nämä maalliset ihmiset sellaisina?” Joka tapauksessa tämän vanhuuden aiheuttaman vakavan heräämisen seurauksena näin ensinnäkin kaikkien niiden ohimenevien asioiden katoavuuden, joihin olin kiintynyt. Sitten katsoin itseäni ja näin olevani täysin voimaton. Niinpä sieluni, joka kaipaa kuolemattomuutta ja oli hurmaantunut lyhytaikaisiin olentoihin, kuvitellen niiden olevan kuolemattomia, julisti: ”Koska olen ruumiini suhteen tilapäinen olento, mitä hyvää näistä lyhytaikaisista asioista voi seurata? Koska olen voimaton, mitä voin odottaa näistä voimattomista asioista? Tarvitsen sellaisen, joka on iankaikkinen ja kestävä, joka on ikuinen ja kaikkivoipa, joka tarjoaa parannuksen sairauksiini.” Ja aloin etsimään. Sitten, ennen kaikkea turvauduin vanhan opiskeluun, aloin etsiä lohtua, toivoa. Mutta valitettavasti olin siihen asti täyttänyt mieleni filosofian tieteillä samoin kuin islamilaisilla tieteillä ja olin erehdyksessä kuvitellut noita filosofisia tieteitä edistyksen lähteenä ja valaistumisen välineenä. Nuo filosofiset asiat olivat kuitenkin saastuttaneet sieluani suuresti ja olleet esteenä henkiselle kehitykselleni. Yhtäkkiä Kaikkivaltiaan Allahin armon ja runsauden kautta Kaikki-Viisaan Koraanin pyhä viisaus tuli minun apuuni. Kuten monissa Risale-i Nurin osissa selitetään, se pesi ja puhdisti lian pois noista filosofisista asioista. Esimerkiksi tieteestä ja filosofiasta kumpuavat hengelliset pimeydet syöksivät sieluni maailmankaikkeuteen. Mihin suuntaan katsoinkin etsiessäni valoa, en löytänyt niissä valon välähdystäkään, en voinut hengittää. Ja niin se jatkui, kunnes opetukset Jumalallisesta ykseydestä, jonka antoi lause Kaikkiviisaasta Koraanista, ”Ei ole muuta jumalaa kuin Hän”, hajotti kaikki nuo pimeyden kerrokset loistavalla valollaan, ja pystyin hengittämään helposti. Mutta luottaen siihen, mitä he olivat oppineet harhaanjohtavilta ihmisiltä ja filosofeilta, sieluni ja Saatana hyökkäsivät järkeni ja sydämeni kimppuun. Kaikki kiitos Allahille, sitä seurannut keskustelu sieluni kanssa johti sydämeni voittoon. Näitä sananvaihtoja on kuvattu osittain monissa Risale-i Nurin osissa. Katsoen ne riittäviksi selitän tässä nyt vain yhden todisteen tuhansista osoittaakseni tuhannesosan tuosta sydämen voitosta. Tällä tavoin se voi myös puhdistaa tiettyjen iäkkäiden ihmisten sielut, jotka ovat olleet nuoruudessaan likaisia, heidän sydämensä sairastuneita ja sielunsa pilaantuneita asioista, joita kutsutaan vaikka länsimaiseksi filosofiaksi tai sivilisaation tieteeksi. Ne ovat osittain harhaanjohtavia ja osittain joutavuuksia. Jumalallisen ykseyden kautta he voivat pelastua Saatanan ja sielun pahuudelta. Se kuuluu seuraavasti: Sieluni sanoi tieteen ja filosofian nimissä: ”Maailmankaikkeuden olennot puuttuvat muihin olentoihin asioiden luonteen mukaan. Kaikella näyttää olevan tarkoituksensa. Hedelmä on etsittävä puusta ja siemen maasta. Mitä se tarkoittaa, että etsit pienintä ja vähäpätöisintä asiaa Allahilta ja rukoilemme sitä Häneltä?” Koraanin valon kautta jumalallisen ykseyden merkitys avautuu sitten seuraavalla tavalla: kuten suurin asia, pienin ja erityisin lähtee suoraan koko maailmankaikkeuden Luojan voimasta ja tulee esiin Hänen aarrekammiostaan. Se ei voi tapahtua millään muulla tavalla. Mitä syihin tulee, ne ovat vain verho. Sillä mitä tulee taiteeseen ja luovuuteen, joskus olennot, joiden oletamme olevan pienimpiä ja vähiten tärkeitä, ovat suurempia kuin suurimmat olennot. Vaikka kärpänen ei ole suurempaa taidet ta kuin kana, se ei ole vähäisempää taidetta. Tässä tapauksessa ei pitäisi tehdä eroa suuren ja pienen välillä. Joko kaikki pitäisi jakaa aineellisten syiden kesken, tai kaikki pitäisi liittää kerralla yhteen Olentoon. Ja aivan kuten edellinen on mahdotonta, jälkimmäinen on välttämätöntä ja pakollista. Sillä jos olennot lasketaan yhden ainoan Olennon ansioksi, eli Ikuiselle Kaikkivaltiaalle, koska Hänen tietonsa, jonka olemassaolo on varma kaikissa olennoissa olevan järjestyksen ja viisauden vuoksi, sisältää se kaiken. Koska kaiken määrätty mitta on Hänen tiedossansa, ja koska havaitut olennot, jotka ovat äärettömästi täynnä taidetta, syntyvät jatkuvasti tyhjästä äärettömän helposti. Lukemattomien voimakkaiden todisteiden mukaisesti Kaikkitietävä Kaikkivoipa pystyy luomaan mitä tahansa käskylläكُنْ فَيَكُونُ(Koraani 2:117, 36:82) yhtä yksinkertaisesti kuin raapaisisi tulitikkua. Kuten monissa Risale-i Nurin osissa selitetään, joka osoitettiin erityisesti Kahdennessakymmenennessä Kirjeessä ja Kahdenkymmenenkolmannen Välähdyksen lopussa, hänellä on rajaton valta. Koska näin on, havaitsemme poikkeuksellisen helppouden ja toimivuuden johtuen tuosta kaikenkattavasta tiedosta ja valtavasta tehosta. Jos esimerkiksi näkymättömällä musteella kirjoitettuun kirjaan sivellään erityistä liuosta, tuo valtava kirja osoittaa yhtäkkiä olemassaolonsa näkyvästi ja saattaa itsensä luettavaan muotoon. Samalla tavalla kaiken erityinen muoto ja määrätty mitta määräytyy Iankaikkisen Kaikkivoivan kaiken kattavassa tiedossa.كُنْ فَيَكُونُ(Koraani 2:117, 36:82) käskyn ja Hänen läpitunkeutuvan tahtonsa rajattomalla voimalla, kuten liuoksen levittämisellä kirjoituksen päälle, Täydellisen Kaikkivoipa soveltaa voimansa ilmentymää olentoon, joka on olemassa tietona. Äärimmäisen helposti ja joustavasti antaa se sille ulkoisen olemassaolon — Hän näyttää ja saa lukemaan Hänen viisautensa koruompeluksia. Ellei kaikkia asioita lueta Ikuisesti Kaikkivoivan ja Kaikki Asiat Tietävän ansioksi, joudumme kokoamaan tietyissä mittasuhteissa yhteen useimmista maailman olentojen lajikkeista pienimmänkin olion, kuten kärpäsen. Tuon pienen kärpäsen kehossa työskentelevien hiukkasten on tunnettava kärpäsen luomisen mysteerit ja sen täydellisen taiteen pienimmätkin yksityiskohdat. Sillä kuten kaikki älykkäät ovat yhtä mieltä, luonnolliset syyt ja fyysiset syyt eivät voi luoda tyhjästä. Mutta jos ne loisivat, kokoaisivat ne olennon yhteen. Ja koska ne kokoavat sen yhteen — olipa se mikä tahansa elävä olento, sen sisällä on näytteitä useimmista alkuaineista ja useimpien olentojen lajikkeista. Ne ovat eläville olennoille yksinkertaisesti kuin maailmankaikkeuden siemen tai ydin. Tietenkin on vält tämätöntä, että ne keräävät siemenen koko puusta ja elävän olennon koko maan pinnalta seuloen ne hienon seulan läpi ja mittaamalla ne herkimmällä vaa’alla. Luonnolliset syyt ovat tietämättömiä ja elottomia. Niillä ei ole tietoa, jonka avulla voisi määrittää suunnitelman, indeksin, mallin tai ohjelman, jonka mukaan ne voivat sulattaa ja kaataa hiukkaset, jotka joutuvat kyseessä olevan olennon aineettomaan muottiin. Ne eivät hajoa ja pilaa sen järjestystä. On selvää, kuinka kaukana on mahdollisuus ja syy olettaa, että ne voivat ilman muottia tai mittaa asettaa tulvina virtaavien alkuaineiden hiukkaset pysymään toistensa päällä järjestetyn massan muodossa hajoamatta. Sillä kaikella on yksi muoto ja mitta mahdollisuuksien keskellä ilman laskemista tai laskelmointia. Varmasti jokainen, joka ei kärsi sokeudesta sydämessään, näkee sen. Kyllä, tämän totuuden seurauksena, seuraavan jakeen merkityksen mukaan, اِنَّ الَّذٖينَ تَدْعُونَ مِنْ دُونِ اللّٰهِ لَنْ يَخْلُقُوا ذُبَابًا وَلَوِ اجْتَمَعُوا لَهُ (Koraani 22:73) jos kaikki aineelliset syyt kerääntyisivät yhteen, ja vaikka niillä olisi tahtoa, eivät ne voisi koota yhteen yksittäisen kärpäsen olemusta ja sen järjestelmiä ja elimiä erityisine tasapainoineen. Vaikka ne voisivatkin koota ne yhteen, eivät ne saisi niitä pysymään olennon määrätyssä mitassa. Ja vaikka ne saataisiinkin pysymään sellaisina, eivät ne voisi saada niitä pieniä hiukkasia, jotka jatkuvasti uusiutuvat ja syntyvät ja toimivat, toimimaan säännöllisesti ja järjestyksessä. Siinä tapauksessa syyt eivät ilmeisesti voi vaatia asioiden omistusoikeutta. Toisin sanoen heidän Todellinen Omistajansa on joku muu. مَا خَلْقُكُمْ وَلَا بَعْثُكُمْ اِلَّا كَنَفْسٍ وَاحِدَةٍ (Koraani 32:28) Hän herättää henkiin kaikki elävät olennot maan päällä yhtä helposti kuin Hän herättää henkiin yhden kärpäsen. Hän luo kevään yhtä helposti kuin Hän luo yksittäisen kukan. Sillä Hänen ei tarvitse koota olentoja yhteen. Hän onكُنْ فَيَكُونُ(Koraani 2:117, 36:82) -komennon omistaja, joka keväästä lähtien luo tyhjästä lukemattomien kevään olentojen lukemattomat ominaisuudet ja olomuodot, sekä heidän fyysisen olemuksensa elementit. Hän määrittää suunnitelman, mallin, hakemiston ja ohjelman kaikesta, mitä Hän tietää. Kaikki pienet hiukkaset ovat liikkeessä Hänen tietonsa ja voimansa piirissä. Siksi Hän luo kaiken äärettömän helposti ikään kuin raapaisisi tulitikkua. Eikä mikään hämmennä sen liikettä niin paljon kuin hiukkanen. Pikkuruiset hiukkaset ovat kuin tavallinen, kurinalainen armeija samalla tavalla kuin planeetat ovat tottelevainen armeija. Koska ne ovat liikkeessä luottaen tuohon esi-ikuiseen voimaan ja toimivat tuon esi-ikuisen tiedon periaatteiden mukaisesti, syntyvät teokset voiman mukaisesti. Siksi niitä ei voida pitää vähäpätöisinä ottamalla huomioon niiden merkityksettömät yksilöllisyydet. Sillä sen voiman kautta, millä se on yhteydessä tuohon valtaan, kärpänen voi tappaa Nimrodin ja muurahainen tuhota faaraon palatsin, ja männyn pieni siemen kantaa olkapäällään männyn taakkaa, joka on yhtä korkea kuin vuori. Olemme todistaneet tämän totuuden lukuisissa paikoissa Risale-i Nurissa: aivan kuten armeijaan liittymisensä ja kuninkaan yhteyksien ansiosta tavallinen sotilas voi ottaa toisen kuninkaan vangiksi, ylittäen omat kykynsä satatuhatta kertaa. Lyhyesti: Se tosiasia, että kaikki asiat syntyvät sekä äärettömällä taiteella että äärettömän helposti, osoittaa, että ne ovat Esi-Ikuisen Kaikkivoivan teoksia, Jolla on kaiken kattava tieto. Puhumattakaan niiden syntymisestä sadan tuhannen vaikeuden kanssa, jättämällä mahdollisuuksien rajat ja astumalla mahdottomuuden rajoihin, mitään ei voisi edes syntyä. Todellakin, niiden olemassaolo olisi mahdotonta ja poissuljettua. Siten tämän hienovaraisimman, voimakkaimman, syvällisimmän ja selkeimmän todisteen kautta sieluni, joka oli ollut Saatanan tilapäinen oppilas ja harhaanjohtajien ja filosofien edustaja, vaiennettiin, ja kaikki ylistys Allahille, tuli täysin uskoon. Se sanoi: Kyllä, tarvitsen Luojan ja Ylläpitäjän, jolla on voima tuntea sydämeni pienimmätkin ajatukset ja salaisimmat toiveeni. Kuten Hän vastaa sieluni piilotetuimpiin tarpeisiin, niin Hän muuttaa mahtavan maan tuonpuoleiseksi antaakseen minulle iankaikkisen onnen, poistaakseen tämän maailman ja asettaakseen tuonpuoleisen sen paikalle. Hän luo taivaat, niin kuin Hän luo kärpäsen. Kuten Hän kiinnittää auringon taivaan kasvoihin, voi Hän sijoittaa hiukkasen silmäni pupilliin. Sillä se, joka ei osaa luoda kärpästä, ei voi puuttua sydämeni ajatuksiin eikä kuulla sieluni pyyntöjä. Se, joka ei voi luoda taivaita, ei voi antaa minulle ikuista onnea. Siinä tapauksessa minun Ylläpitäjäni on Hän, joka sekä puhdistaa sydämeni ajatukset että täyttää ja tyhjentää taivaan pilvet tunnissa, samoin Hän muuttaa tämän maailman tuonpuoleiseksi, tekee Paratiisin ja avaa sen ovet minulle käskien minut sisään. Vanhahkot veljeni, jotka onnettomuuden seurauksena, kuten oma sieluni, ovat viettäneet osan elämästään valottomaan länsimaiseen materialistiseen filosofiaan ja tieteeseen uppoutuneena! Ymmärrä Koraanin kielellä jatkuvasti lausuttu pyhä määräys ”Ei ole muuta jumalaa kuin Allah”, kuinka voimakas, totta, horjumaton, vahingoittumaton, muuttumaton ja pyhä uskon pylväs se on. Se hajot taa kaikki hengellisen pimeyden ja parantaa kaikki hengelliset haavat! Sisällytin tämän pitkän tarinan vanhuuteni toivon oviin, vaikkakin tahattomasti. En halunnut sisällyttää sitä, itse asiassa pidätyin tekemästä sitä, koska ajattelin, että se olisi pitkäveteistä. Mutta minun on sanottava, että tunsin pakkoa kirjoittaa siitä. Joka tapauksessa, palatakseni pääaiheeseen: Hiuksiini ja partaani ilmestyneiden harmaiden karvojen ja uskollisen ystäväni uskottomuuden seurauksena tunsin inhoa Istanbulin maailmallisen elämän nautinnoista, jotka olivat niin kimaltelevia, pinnallisesti miellyttäviä ja kullattuja. Sieluni etsi hengellisiä nautintoja niiden nautintojen sijaan, joista oli tullut sille pakkomielle. Se halusi valoa, lohtua tähän vanhuuteen, joka piittaamattomien mielestä on kylmää, raskasta ja vastenmielistä. Kaikki ylistys Allahille ja satatuhatta kiitosta, aivan kuten minä löysin todellisia, kestäviä ja suloisia nautintoja uskossa ”Ei ole muuta jumalaa kuin Allah.” Jumalallisen ykseyden valossa, kaikkien näiden väärien, vastenmielisten sijasta, oli ohikiitäviä maallisia nautintoja. Jumalallisen ykseyden valon kautta näin vanhuuden, joka piittaamattomien silmissä on kylmää ja rasittavaa, vaikka onkin mitä kevyin, lämpimin ja valoisin. Oi, te vanhahkot miehet ja naiset! Koska sinulla on usko ja koska sinä rukoilet ja esität nöyriä pyyntöjä, jotka valaisevat ja lisäävät uskoa, voit pitää van huuttasi ikuisena nuoruutena. Sillä sen kautta voit saada ikuisen nuoruuden. Vanhuus, joka todellisuudessa on kylmä, raskas, ruma, synkkä ja täynnä tuskaa, on harhaanjohdettujen ihmisten vanhuus, ja todellakin myös heidän nuoruutensa. Juuri heidän pitäisi itkeä huokaillen ja katuen. Teidän, arvoisat uskovaiset vanhukset, tulisi kiittää iloisesti sanoen: ”Kaikki ylistys ja kiitos Allahille jokaisesta tilanteesta!”

§13

Kerran minua pidettiin Barlan piirikunnassa lspartan maakunnassa ahdistavassa vankeudessa, jota kutsutaan maanpaoksi, todella kurjassa tilassa, missä kärsin sekä sairaudesta, vanhuudesta että koti-ikävästä, ja olin kylässä yksin ilman ketään, kaikki seura ja yhteydenpito kiellettynä. Sitten, täydellisessä armossaan, Kaikkivaltias Allah antoi minulle valoa koskien Viisaimman Koraanin hienovaraisia kohtia ja mysteereitä, mikä oli minulle lohdutuksen lähde. Sen avulla yritin unohtaa säälittävän, surullisen tilani. Pystyin unohtamaan kotimaani, ystäväni ja sukulaiseni, mutta oli yksi henkilö, jota en voinut unohtaa, ja se oli Abdurrahman, joka oli sekä veljenpoikani että henkinen poikani, omistautunein opiskelijani ja minun rohkein ystäväni. Hänet oli erotettu minusta kuusi tai seitsemän vuotta sitten. Hän ei tiennyt, missä olin, jotta olisi voinut kiirehtiä auttamaan ja lohduttamaan minua, enkä minä tiennyt hänen tilannettaan, jotta voisin kirjoittaa hänen kanssaan ja voisimme luottaa toisiimme. Nyt vanhalla iälläni tarvitsin jonkun uskollisen ja uhrautuvan, kuten hän. Sitten yllättäen joku antoi minulle kirjeen. Avasin sen ja näin sen olevan Abdurrahmanilta, kirjoitettuna tavalla, joka osoitti hänen todellisen minänsä. Kahdennenkymmenennenseitsemännen Kirjeen osien joukkoon on sisällytetty osa siitä, joka osoittaa selvästi kolme esimerkkiä ihmeiden tekemisestä. Se sai minut itkemään, ja se itkettää edelleen. Edesmennyt Abdurrahman kirjoitti kirjeessä vakavasti ja vilpittömästi, että hän inhosi maailman nautintoja ja että hänen suurin halunsa oli tavoittaa minut ja huolehtia tarpeistani vanhuudessani, aivan kuten olin katsonut hänen peräänsä hänen ollessaan nuori. Hän halusi myös auttaa minua osaavalla kynällään Koraanin salaisuuksien levittämisessä, todellinen velvollisuuteni tässä maailmassa. Hän jopa kirjoitti kirjeessään: ”Lähetä minulle kaksikymmentä tai kolmekymmentä tutkielmaa, niin minä kirjoitan jokaisesta kaksikymmentä tai kolmekymmentä kopiota ja pyydän muitakin auttamaan kirjoittamisessa.” Hänen kirjeensä sai minut tuntemaan oloni erittäin toiveikkaaksi maailman suhteen. Ajattelin, että olin löytänyt rohkean oppilaan, joka oli älykäs kuin nero ja joka auttaisi minua uskollisemmin ja suuremmalla kiintymyksellä kuin oikea poika. Unohdin kiduttavan vankeuteni, yksinäisyyteni, maanpakolaisuuteni ja vanhuuteni. Hän oli onnistunut saamaan kopion Kymmenennestä Sanasta, joka kertoo uskosta tuonpuoleiseen, ennen kirjeen kirjoittamista. Tuntui siltä, kuin se olisi ollut lääke, jonka avulla hän paransi kaikki henkiset haavansa, jotka oli saanut näiden kuuden tai seitsemän vuoden aikana. Sitten hän kirjoitti minulle kirjeen, ikään kuin odottaisi kuolemaansa todella vahvalla ja loistavalla uskolla. Sitten kuukausi tai kaksi myöhemmin, kun ajattelin jälleen kerran viettäväni onnellista maallista elämää yhdessä Abdurrahmanin kanssa, sain surullisen uutisen hänen kuolemastaan. Olin niin järkyttynyt, että viisi vuotta myöhemmin olen edelleen sen vaikutuksen alaisena. Se koetteli minua surulla, murheella ja eron tunteella, joka ylitti reilusti kiduttavan vankeuden, yksinäisyyden, maanpaon, vanhuuden ja sairauden, joista silloin kärsin. Puolet yksityisestä maailmastani oli kuollut äitini kuoleman seurauksena, ja nyt Abdurrahmanin kuoleman myötä toinenkin puoli kuoli. Minun siteeni maailmaan katkesivat nyt kokonaan. Sillä jos hän olisi elänyt, hän olisi voinut olla sekä voimakas apu tuonpuoleiseen katsovissa velvollisuuksissani että arvollinen seuraaja täyttämään paikkani minun jälkeeni, ja kaikkein uhrautuvin ystävä ja lohdutus. Hän olisi ollut fiksuin opiskelijani ja kumppanini, sekä Risale-i Nurin luotettavin suojelija ja omistaja. Kyllä, ihmiskunnan kannalta tällaiset menetykset ovat erittäin ahdistavia ja tuskallisia minun kaltaisilleni. On totta, että ulkoisesti yritin kestää sen, mutta sielussani raivosi kova myrsky. Jos Koraanin valosta lähtevä lohtu ei olisi ajoittain lohduttanut minua, en olisi voinut kestää sitä. Siihen aikaan vaeltelin yksin Barlan vuorilla ja laaksoissa. Istuessani yksinäisissä paikoissa surujeni keskellä kuvat onnellisesta elämästä, jonka olin viettänyt entisaikaan uskollisten oppilaideni, kuten Abdurrahmanin kanssa, kulkivat mielikuvitukseni läpi kuin elokuvateatterissa. Koska vanhuuden ja maanpaon takia minuun vaikutettiin nopeasti, he mursivat vastustukseni. Yhtäkkiä jakeen pyhä merkitys, كُلُّ شَىْءٍ هَالِكٌ اِلَّا وَجْهَهُ لَهُ الْحُكْمُ وَاِلَيْهِ تُرْجَعُونَ (Koraani 28:88) avattiin minulle. Se sai minut julistamaan: يَا بَاقٖى اَنْتَ الْبَاقٖى ۝ يَا بَاقٖى اَنْتَ الْبَاقٖى ja lohdutti minua vilpittömästi. Sitten inspiroituneena tämän jakeen merkityksestä, sellaisena kuin se on kuvattu tutkielmassa Profeetta Muhammedin (saas) Käytäntöjen Valtatie, näin itseni ollessani siinä yksinäisessä laaksossa ja surullisessa tilassa kolmen valtavan ruumiin kärjessä: Ensimmäinen oli näkemys itsestäni hautakivenä 55 kuolleen Saidin haudalla, jotka oli haudattu elämäni aikana, jotka kuvastivat 55-vuotiasta ikääni. Toinen ruumis oli kaikkien Aatamin (rauha hänelle) ajoista kuolleiden tovereideni valtava ruumis, jotka oli haudattu menneisyyden hautaan. Näin itseni pikkuruisena muurahaisena, elävänä olentona tuon ruumiin kärjessä, joka vaelsi tämän vuosisadan kasvojen yli, joka oli kuin sen hautakivi. Kolmas ruumis oli suurempi maailma, kuten ihmiset ja matkustavat maailmat, jotka joka vuosi kuolevat myös yllä olevan jakeen mukaisesti. Tämä ruumiillistui mielikuvituksessani. Sitten jae, فَاِنْ تَوَلَّوْا فَقُلْ حَسْبِىَ اللّٰهُ لَٓا اِلٰهَ اِلَّا هُوَ عَلَيْهِ تَوَكَّلْتُ وَهُوَ رَبُّ الْعَرْشِ الْعَظٖيمِ (Koraani 9:129) joka on valaistu todellisella lohdutuksellaan ja sammumattomalla valollaan, tuo mahtava näky, joka nousi surustani Abdurrahmanin kuoleman johdosta — se tuli minulle avuksi viittauksella, joka sanoo: ”Koska Kaikkivaltias Allah on olemassa, Hän ottaa kaiken paikan. Koska Hän on Iankaikkinen, Hän on varmasti riittävä. Hänen armonsa yksi ainoa ilmentymä ottaa koko maailman paikan. Yksi Hänen valonsa ilmentymä täyttää kolme yllä mainittua valtavaa ruumista elämällä osoittaen, että ne eivät ole ruumiita, vaan tehtäviensä suorittamisen jälkeen ovat lähteneet muihin maailmoihin.” Tämä mysteeri on selitetty Kolmannessa Välähdyksessä, joten edellä mainitun perusteella sanon tässä vain, että kaksi toistoa lauseesta: ”Oi Ikuinen, Sinä yksin olet Ikuinen! Oi Ikuinen, Sinä yksin olet Ikuinen!”, joka havainnollistaa كُلُّ شَىْءٍ هَالِكٌ اِلَّا وَجْهَهُ (Koraani 28:88) pelasti minut tuosta ahdistavasta, surullisesta tilasta. Se oli näin: Kun lausuin ensimmäisen kerran يَا بَاقٖى اَنْتَ الْبَاقٖى ۝ يَا بَاقٖى اَنْتَ الْبَاقٖى se alkoi parantamaan minua kuin kirurginen leikkaus loputtomia henkisiä haavojani, jotka kumpusivat maailman ja tämän maailman ystävien, joihin olin kiintynyt, katoamisesta, ja minua sitovien siteiden katkeamisesta. Toisella kerralla lause يَا بَاقٖى اَنْتَ الْبَاقٖى ۝ يَا بَاقٖى اَنْتَ الْبَاقٖى oli sekä voide että vastalääke kaikille niille lukemattomille haavoille. Toisin sanoen: ” يَا بَاقٖى اَنْتَ الْبَاقٖى Jos muut lähtevät, anna heidän mennä. Sinä riität minulle. Koska Sinä pysyt ikuisesti, riittää yksikin armosi ilmentymä kaikkien tilapäisten asioiden tilalle. Koska Sinä olet olemassa, kaikki on olemassa, sillä henkilö, joka tietää uskon ja islamin kautta luodun yhteyden olemassaoloosi, toimii tämän suhteen mukaisesti. Katoavuus ja rappeutuminen, kuolema ja olemattomuus ovat kuin verho, uusiutumista — kuin matkustaisi eri alueiden läpi.” Ajatellessani tätä tuskallinen, surullinen, murheellinen, synkkä, pelottava, eron tahraama mielentilani muuttui iloiseksi, riemukkaaksi, miellyttäväksi, valoisaksi, rakastettavaksi ja tutuksi tilaksi. Kieleni ja sydämeni, todellakin kaikki olemukseni hiukkaset luonteeni kielellä huudahtivat: ”Kaikki ylistys Allahille!” Yksi tuhannesosa tuosta armon ilmentymästä on tämä: palasin Barlaan siitä murheellisesta laaksosta synkkämielisenä, jolloin näin, että nuori mies nimeltä Kuleönlü Mustafa oli tullut kysymään minulta kysymyksiä viidestä päivittäisestä rukouksesta ja peseytymisestä. Vaikka en ottanut vieraita vastaan tuohon aikaan, sieluni käsitti kaukokatseisesti hänen vilpittömyytensä ja tulevaisuuden arvokkaat palvelut, joita hän tekisi Risale-i Nurin hyväksi, (Alaviite-1) (Alaviite-2) Myöhemmin kävi selväksi, että Kaikkivaltias Allah lähetti Mustafan minulle näytteeksi Abdurrahmanin tilal le, joka arvokkaana seuraajana suorittaisi täysin todellisen perillisen velvollisuuden Risale-i Nurin työssä, ikään kuin sanoisi: ”Minä otin sinulta yhden Abdurrahmanin, mutta annan sinulle vastineeksi kolmekymmentä Mustafan kaltaista, jotka ovat oppilaita ja veljenpoikia sekä hengellisiä poikia, veljiä ja uhrautuvia tovereita tässä uskonnollisessa velvollisuudessa.” Kyllä, ylistys Allahille, Hän antoi minulle kolmekymmentä Abdurrahmania. Joten sanoin itselleni: ”Oi, itkevä sydän! Koska olet nähnyt tämän näytteen ja hänen kauttaan on Hän parantanut vakavimmat henkiset haavasi, ole varma, että Hän parantaa ne kaikki.” Kaltaiseni iäkkäät veljeni ja sisareni, jotka ovat menettäneet vanhuuden aikana lapsen tai sukulaisen, jota he rakastavat ja joiden on kannettava eron polttava suru yhdessä vanhuuden taakkojen kanssa! Olet ymmärtänyt tilanteestani, että vaikka se oli paljon ankarampi kuin sinun, se parantui Koraanin jakeella. Näin ollen tuossa pyhässä apteekissa on parannuskeinoja kaikkien vaikeuksiesi parantamiseksi. Jos turvaudut siihen uskon kautta ja käytät niitä parannuskeinoja palvonnan kautta, vanhuuden raskas taakka ja surusi helpottuvat huomattavasti. Syy tämän pitkän kappaleen kirjoittamiseen oli etsiä lisää rukouksia Abdurrahmanille, ei väsyttää sinua. Tarkoituksenani oli myös näyttää pahin haavani äärimmäisen vakavalla ja epämiellyttävällä tavalla, joka voi järkyttää sinua tarpeettomasti ja saada sinut levottomaksi, mutta myös osoittaa, mikä ihmeellinen lääke ja loistava valo on Kaikkiviisaan Koraanin pyhä vasta-aine.

§14

(Alaviite) Tässä Toivossa kuvailen tärkeän kohtauksen elämästäni. Se on varmasti hieman pitkä, joten toivon, ettet kyllästy tai loukkaannu. Pelastuttuani Venäjän vankeudesta suuren sodan aikana palvelin uskontoa Dârü’l-Hikmetissä, joka piti minut Istanbulissa kaksi tai kolme vuotta. Sitten Kaikkiviisaan Koraanin ohjauksen ja Ghawth al-A’zamin hengellisen vaikutuksen ja vanhuuden heräämisen kautta tunsin väsymystä Istanbulin sivistynyttä elämää ja inhoa sen kimaltelevaa sosiaalista elämää kohtaan. Kotimaan kaipuun tunne ajoi minut sinne, menin Vaniin ajatuksella, että koska minun on pakko kuolla, kuolisin omassa maassani. Ensimmäiseksi menin käymään madrasassani Vanissa, Horhorissa. Armenialaiset olivat tuhonneet sen maan tasalle Venäjän miehityksen aikana, kuten muutkin rakennukset. Se oli aivan Vanin kuu luisan linnoituksen alla ja vieressä, joka on suuri monoliitti kuin vuori. Todelliset ystäväni, veljeni ja madrasan läheiset opiskelijat ruumiillistuivat silmieni edessä. Jotkut noista omistautuneista ystävistä olivat tulleet marttyyreiksi, kun taas toiset olivat kuolleet tuon onnettomuuden seurauksena, ja heistä oli itse asiassa tullut marttyyreja. En voinut hillitä itseäni itkemästä. Kiipesin linnoituksen huipulle, josta on näkymät madrasalle ja joka kohoaa sen yläpuolelle kahden minareetin korkeuteen, ja istuin alas. Palasin mielikuvituksessani takaisin seitsemän tai kahdeksan vuotta. Minulla oli voimakas mielikuvitus, joten vaelsin mielessäni koko tuon ajan. Lähellä ei ollut ketään, joka olisi häirinnyt minua ja vetänyt minua takaisin. Sillä olin yksin. Kun näkemykseni noista seitsemästä tai kahdeksasta vuodesta avartui, näin tarpeeksi täyttämään vuosisadan. Näin, että linnoituksen juurella oleva kaupunki oli palanut kokonaan ja tuhoutunut. Oli kuin kaksisataa vuotta olisi kulunut siitä, kun olin sen aiemmin nähnyt, se tuntui niin äärettömän surulliselta. Suurin osa talojen asukkaista oli ollut ystäviäni ja tuttujani. Enemmistö heistä oli kuollut muuttoliikenteessä, olkoon Allah heille armollinen, tai joutunut kurjaan maastapakoon. Vain armenialainen kortteli oli jäljellä, kaikki Vanin muslimitalot oli pantu matalaksi. Sydämeni särkyi. Olin niin liikuttunut, että jos minulla olisi ollut tuhat silmää, ne olisivat kaikki itkeneet yhdessä. Olin palannut kotimaahani maanpaosta. Luulin, että olin pelastunut siltä, mutta valitettavasti ei! Surkein kokemani maanpako oli kotimaassani. Näin, että sadat oppilaat ja ystäväni, joihin olin ollut läheisesti kiintynyt, kuten Abdurrahman Kahdessatoista Toivossa, olivat astuneet hautaan, ja heidän talonsa olivat kaikki raunioina. Oli joitain lauseita, jotka olivat olleet mielessäni pitkään, mutta en ollut ymmärtänyt niiden todellista merkitystä. Nyt ennen tuota surullista kohtausta sain niistä täyden ymmärryksen. Lauseet olivat seuraavat: لَو۟لَا مُفَارَقَةُ ال۟اَح۟بَابِ مَا وَجَدَت۟ لَهَا ال۟مَنَايَا اِلٰى اَر۟وَاحِنَا سُبُلًا Toisin sanoen se, mikä tappaa ihmisiä eniten, on erottaminen niistä, joita hän rakastaa. Kyllä, mikään ei ollut aiheuttanut minulle niin paljon kärsimystä ja surua kuin tuo tilanne. Jos apua ei olisi tullut Koraanista ja uskosta, suruni, murheeni ja kärsimykseni olisivat saaneet sieluni lentämään pois. Runoilijat ovat varhaisista ajoista lähtien valittaneet säkeissään niiden paikkojen tuhoa ajan myötä, joissa he ovat olleet yhdessä rakkaidensa kanssa. Olin nähnyt tämän kipeimmin omin silmin. Surullisena siitä, että joku kulkee rakkaiden ystävien asumusten ohi kahdensadan vuoden jälkeen, sydämeni ja henkeni yhtyivät silmieni itkuun. Sitten yksi kerrallaan elämäni onnelliset kohtaukset, joista olin kuluttanut lähes kaksikymmentä vuotta opiskellessani arvokkaiden oppilaideni kanssa, kun nyt raunioina olleet paikat vielä kukoistivat ja olivat onnellisia, heräsivät eloon edessäni kuin kuvat elokuvissa, sitten kuolivat pois ja katosivat. Tämä jatkui mielikuvitukseni silmien edessä jonkin aikaa. Olin hämmästynyt maallisen tilasta, kuinka he voivat pettää itseään? Tilanne osoitti selvästi, että tämä maailma on ohimenevä ja että ihmiset ovat vieraita siinä. Näin omin silmin, kuinka totta ovat todellisuuden ihmisten jatkuvasti toistetut sanat: ”Maailma on julma, petollinen ja paha. Älä anna sen pettää!” Näin myös, että aivan kuten ihminen on yhteydessä omaan ruumiiseensa ja perheeseensä, on hän yhteydessä myös kaupunkiinsa, maahansa ja maailmaansa. Sillä kun itkin kahdella silmälläni vanhuuden säälittävyyttä ruumiini suhteen, halusin itkeä kymmenellä silmällä ei vain madrasan vanhuutta, vaan myös sen kuolemaa. Tunsin tarvetta itkeä sadalla silmällä kauniin kotimaani puolikuolemaa. Hadithissa sanotaan, että joka aamu enkeli huutaa: لِدُوا لِلْمَوْتِ وَابْنُوا لِلْخَرَابِ En kuullut tätä totuutta korvillani, vaan silmilläni. Kymmenen vuotta myöhemmin itken edelleen ajatellessani sitä tilannetta, koska se sai minut itkemään silloin. Kyllä, tuhansia vuosia vanhan muinaisen linnoituksen juurella olevien talojen rauniot ja kaupunki, joka vanheni kahdeksansataa vuotta kahdeksassa vuodessa, ja kerran niin kukoistaneen madrasan kuolema, joka oli ollut ystävien kokoontumispaikka, kaikki osoittivat Ottomaanien valtakunnan kaikkien madrasien aineettoman ruumiin laajuuden, joka nyt oli kuollut. Vanin linnoituksen suuresta monoliitista oli tullut heidän kaikkien hautakivi. Tuntui kuin opiskelijani, jotka olivat olleet kanssani madrasassa kahdeksan vuotta aiemmin, itkivät haudoissaan yhdessä minun kanssani. Todellakin, kaupungin raunioituneet muurit ja sen hajallaan olevat kivet itkivät kanssani. Näin niiden itkevän. Sitten ymmärsin, etten kestäisi tätä maanpakoa omassa kotimaassani. Ajattelin, että minun täytyisi joko liittyä heidän seuraansa hautaan tai vetäytyä vuoristoluolaan odottamaan kuolemaani. Sanoin itselleni: ”Nämä sietämättömät, kirpaisevat erot, jotka tuhoavat kärsivällisyyden ja vastustuksen, tekevät kuolemasta varmasti paremman kuin elämän. Sellaisen elämän kivut ovat sietämättömiä.” Vilkaisin sitten kuutta näkökulmaa ja näin, että ne olivat kaikki mustia. Voimakkaasta surustani johtuva välinpitämättömyys näytti minulle maailman pelottavana, tyhjänä, autiona ja romahtamassa nis kaani. Sieluni etsi tukea lukemattomien vihamielisten onnettomuuksien edessä. Sen loputtomat toiveet, jotka ulottuvat ikuisuuteen, etsivät jotain saadakseen tyydytystä niistä. Odotellessani lohdutusta surusta, joka kumpusi noista loputtomista eroista ja kuolemista, tuosta loputtomasta tuhosta, yhtäkkiä totuus paljastui Kaikkiviisaan Koraanin jakeesta: سَبَّحَ لِلّٰهِ مَا فِى السَّمٰوَاتِ وَالْاَرْضِ وَهُوَ الْعَزٖيزُ الْحَكٖيمُ ۝ لَهُ مُلْكُ السَّمٰوَاتِ وَ الْاَرْضِ يُحْيٖى وَ يُمٖيتُ وَ هُوَ عَلٰى كُلِّ شَىْءٍ قَدٖيرٌ (Koraani 57:1-2) Se pelasti minut tuolta säälittävältä, kauhealta, surulliselta, eron tahrimalta kuvitelmalta ja avasi silmäni. Näin, että hedelmäpuiden latvojen hedelmät katsoivat minua hymyillen. ”Huomaa myös meidät”, ne sanoivat, ”Älä katso vain raunioita.” Jakeiden totuus toi mieleen seuraavan ajatuksen: ”Miksi keinotekoinen kirje, jonka Vanin tasangon sivulla vierailevan miehen käsi on kirjoittanut kaupungin muotoon ja jonka tuhoisa virta, jota kutsutaan Venäjän hyökkäykseksi, pyyhki pois, harmittaa sinua tässä määrin? Ajattele Ikuista Kaivertajaa, kaiken Todellista Omistajaa ja Ylläpitäjää, sillä Hänen kirjeensä tällä sivulla kirjoitetaan edelleen säkenöivällä tavalla, kuten ennen näit. Itkemisesi noiden autioiden raunioiden takia johtuu siitä erehdyksestä, että unohdat niiden todellisen omistajan, et ajattele ihmisten olevan vieraita, ja kuvittelet heidät omistajiksi.” Ovi todellisuuteen avautui virheestäni, tuosta vihlovasta näystä, ja sieluni oli valmis hyväksymään todellisuuden täysin. Niin kuin rauta upotetaan tuleen, jotta se pehmenisi ja siitä voisi hyötyä, niin se tuskallinen näky ja kauhea tila olivat tuli, joka pehmitti sieluni. Yllä olevien jakeiden todellisuuden kautta Ihmeiden Koraani osoitti sielulleni uskon totuuksien loiston, ja sai sen hyväksymään sen. Kyllä, kaikki kiitos Allahille, kuten Risale-i Nurin sellaisissa osissa kuin Kahdeskymmenes Kirje on todistettu, jakeiden totuudesta tulee voiman lähde sielulle ja sydämelle, kun Allahiin uskotaan, joka kehittyy suhteessa kunkin henkilön uskon lujuuteen. Tämä oli niin voimakasta, että se antoi minulle voimaa kohdata suuret onnettomuudet, jotka olivat jopa sata kertaa kauheammat kuin tilanne, jonka näin. Se lausui tämän muistutuksen: ”Kaikki on tämän maan Todellisen Omistajan, sinun Luojasi, käskyn alaista. Hän hallitsee kaiken. Suhteesi Häneen pitäisi olla riittävä.” Tunnistaessani Luojani ja luottaessani Häneen kaikki vihamielisiltä näyttävät asiat luopuivat vihamielisyydestään, ja ikävät asiat, jotka olivat saaneet minut itkemään, alkoivat tehdä minut on nelliseksi. Kuten olemme osoittaneet luotettavilla todisteilla monissa paikoissa Risale-i Nurissa, uskosta tuonpuoleiseen lähtöisin olevan valon kautta, että tunnustaminen ja luottaminen tarjosivat sellaista apua loputtomien halujeni edessä, että se ei riittänyt pelkästään kiintymykseeni ja haluuni mitä tulee merkityksettömiin, tilapäisiin, lyhyisiin maallisiin ystävyyssuhteisiin, vaan myös lukemattomiin kauaskantoisiin toiveisiini pysyvyyden maailmassa, ikuiseen onneen läpi iankaikkisen. Yhden armonsa ilmentymän kautta Kaikkein Armollisin ja Myötätuntoisin asettaa joka kevät pöydälle lukemattomia määriä ihastuttavia, kekseliäitä palkkioita miellyttääkseen vieraitaan yhden tai kahden tunnin ajan. Tarjottuaan heille nämä, jotka ovat eräänlainen välipala tai alkupala, valmistaa Hän palvelijoilleen lukemattomia erilaisia palkkioita ja täyttää heillä loputtomaksi ajaksi kahdeksan pysyvää paratiisia ikuisista asuinpaikoistaan. Ihminen, joka luottaa uskon kautta tällaisen Armollisen ja Myötätuntoisen armoon ja tuntee hänen suhteensa, löytää varmasti sellaisen avun lähteen, että sen pieninkin aste tarjoaa lukemattomia toiveita, jotka saavuttavat ikuisuuden, ja saa ne jatkumaan. Jakeiden todellisuuden kautta uskon hehkusta lähtöisin oleva valo ilmeni niin loistavasti, että se valaisi nuo kuusi pimeää aspektia kuin päiväsaikaan. Se valaisi surua, jota tunsin madrasanini ja kaupunkini opiskelijoita ja ystäviäni kohtaan, seu raavalla muistutuksella: ”Maailma, johon ystäväsi ovat menneet, ei ole pimeä. He ovat vain menneet jonnekin muualle — te tapaatte vielä.” Se lopetti kyyneleeni kokonaan ja sai minut ymmärtämään, että löytäisin muita heitä muistuttavia tästä maailmasta, jotka ottaisivat heidän paikkansa. Kaikki ylistys olkoon Allahille. Hän herätti henkiin Vanin kuolleen madrasan Ispartan madrasan kautta. Se tarkoitti, että hän herätti ystäväni henkiin täällä olevien lukuisempien ja arvokkaampien opiskelijoiden ja ystävien kanssa. Se myös teki tunnetuksi, että maailma ei ole tyhjä ja merkityksetön ja että ajatukseni siitä tuhoutuneena maana oli ollut väärä. Hänen viisautensa mukaisesti Todellinen Omistaja muuttaa ihmisen tekemät teennäiset kohtaukset ja uudistaa Hänen viestinsä. Mitä enemmän joidenkin puiden hedelmiä poimitaan, sitä enemmän niitä kasvaa poimittujen tilalle. Näin myös kuolema ja erottelu ihmiskunnan keskuudessa muodostavat uudistumisen ja muutoksen. Mitä tulee uskoon, on se uudistumista, joka ei aiheuta ystävien puutteesta johtuvaa tuskallista surua, vaan makeaa surua, joka syntyy erosta toivoen, että tavataan jälleen toisessa, paremmassa paikassa. Jakeet valaisivat myös universumin olentojen kasvoja, jotka olivat näyttäneet synkiltä entisessä kauhistuttavassa tilanteessa. Halusin kiittää tästä, ja mieleeni tulivat seuraavat rivit arabiaksi, jotka kuvasivat sitä todellisuutta tarkasti. Sanoin: اَل۟حَم۟دُ لِلّٰهِ عَلٰى نُورِ ال۟اٖيمَانِ ال۟مُصَوِّرِ مَا يُتَوَهَّمُ اَجَانِبَ اَع۟دَاءً اَم۟وَاتًا مُوَحِّشٖينَ اَي۟تَامًا بَاكٖينَ ؛ اَوِدَّاءَ اِخ۟وَانًا اَح۟يَاءً مُونِسٖينَ مُرَخَّصٖينَ مَس۟رُورٖينَ ذَاكِرٖينَ مُسَبِّحٖينَ Toisin sanoen surkeasta mielentilastani johtuvan välinpitämättömyyden vuoksi jotkut universumin olennot näyttäytyivät välinpitämättömälle sielulleni vihamielisinä ja outoina,(Alaviite) toiset mahtavina ruumiina ja toiset yksinäisyydessään itkevinä orpoina. Uskon valossa näin, että he olivat kaikki ystäviä ja veljiä. Mitä tulee mahtaviin ruumiisiin, jotkut olivat eläviä ja ystävällisiä, kun taas toiset oli vapautettu tehtävistään. Nähdessäni uskon valon läpi orpojen itkua, joka oli Allahin muistelun ja ylistyksen muminaa, tarjosin loputonta ylistystä ja kiitosta Loistavalle Luojalle, sillä Hän oli antanut minulle uskon, näiden lukemattomien palkkioiden lähteen. Näen, että minun velvollisuutenani on ajatella kaikkia olentoja henkilökohtaisessa maailmassani, joka on yhtä laaja kuin se maailma, joka on sitoutunut kiittämään ja ylistämään Allahia, ja aikoo käyttää niitä hyväkseen. Se tarkoittaa, että Sanon ”Kaikki ylistys ja kiitos Allahille uskon valosta” yhdessä kaikkien niiden olentojen kanssa, jotka lausuvat sen yksin ja kokonaisuutena kehonkielensä kautta. Lisäksi elämän nautinnot olivat vähentyneet olemattomiin välinpitämättömän ja kauhistuttavan mielentilani vuoksi. Toiveeni, jotka olivat täysin kuihtuneet, sekä henkilökohtaiset nautintoni ja palkkioni, jotka olivat rajoittuneet kapeimpien rajojen puitteissa, tuhoutuivat. Yhtäkkiä niin laajentuneen uskon valon kautta tuo kapea alue sydämeni ympärillä sisälsi koko maailmankaikkeuden, kuten on selvästi osoitettu muissa Risale-i Nurin osissa. Niiden palkkioiden tilalle, jotka olivat kuihtuneet Horhor madrasan puutarhassa ja menettäneet makunsa, teki se tämän maailman ja tuonpuoleisen jokaisesta armollisen palkkioiden pöydän. Se osoitti, että ei vain noin kymmenen ihmisen jäsentä, kuten silmät, korvat ja sydän, vaan myös sadalla muulla kehon jäsenellä oli erittäin pitkä käsivarsi, jonka uskovat saattoivat ojentaa kukin asteensa mukaan noihin Armollisimman kahteen pöytään keräten palkkioita kaikilta puolilta. Sanoin tuolloin seuraavat sanat sekä ilmaistakseni tämän ylevän totuuden että kiitoksena näistä loppumattomista palkkioista: اَل۟حَم۟دُ لِلّٰهِ عَلٰى نُورِ ال۟اٖيمَانِ ال۟مُصَوِّرِ لِلدَّارَي۟نِ مَم۟لُوؤَتَي۟نِ مِنَ النِّع۟مَةِ وَ الرَّح۟مَةِ لِكُلِّ مُؤ۟مِنٍ حَقًّا يَس۟تَفٖيدُ مِن۟هُمَا بِحَوَاسِّهِ ال۟كَثٖيرَةِ ال۟مُن۟كَشِفَةِ بِاِذ۟نِ خَالِقِهٖ Eli koska usko on niin suunnattoman tehokas tässä maailmassa, varmastikin Ikuisessa Valtakunnassa sillä on sellaisia hedelmiä ja loisteita, joita ei voida käsittää tai kuvailla mielellä tässä maailmassa. Oi te ikäihmiset, jotka minun laillani koette eron kivun lukuisista ystävistänne vanhuuden vuoksi! Vaikka vanhin teistä onkin minua monta vuotta vanhempi, arvelen, että olen silti häntä vanhempi. Koska luonteeltani tunnen liiallista sääliä ja myötätuntoa lähimmäisiäni kohtaan, olen kokenut omien tuskieni lisäksi tuhansien veljieni kärsimyksiä ja tunnen, että olisin elänyt satoja vuosia. Vaikka oletkin kärsinyt eron onnettomuudesta, et ole kärsinyt sitä niin kuin minä. Sillä minulla ei ole poikaa, jota vain pitäisi ajatella. Tunnen tuskaa ja myötätuntoa tuhansia muslimipoikia ja heidän surujaan ja jopa viattomia eläimiä kohtaan luonteeni liiallisen säälin ja myötätunnon vuoksi. Minulla ei ole omaa taloa, jotta voisin ajatella vain sitä. Olen sidottu islamilaisen innon kautta tähän maahan ja jopa islamilaiseen maailmaan, ikään kuin ne olisivat minun taloni. Olen surullinen muslimitovereideni tuskista näissä kahdessa valtavassa talossa, ja olen surullinen joutuessani eroamaan heistä! Siten uskon valo riitti minulle ja kaikille vanhuu desta ja eron tuskista kumpuaville suruilleni. Se antoi minulle hiipumattoman toivon, vääjäämättömän uskon, sammumattoman valon ja loppumattoman lohdutuksen. Silloin usko on sinulle varmasti enemmän kuin tarpeeksi vanhuuden pimeyden, välinpitämättömyyden, surujen ja murheiden edessä. Itse asiassa vanhuus, joka on täysin mustaa ja josta puuttuu valoa ja lohtua, ja joka on tuskallisin ja kauhein ero, on vanhuus ja ero, josta kärsivät harhaanjohtuneet ja holtittomat ihmiset. Toivoa, valoa ja lohtua tarjoava usko ja sen vaikutukset on mahdollista kokea omaksumalla tietoisesti palvovan, vanhuuden arvoisen ja islamin mukaisen asenteen. Ei ole mahdollista yrittää matkia nuoria upottamalla päänsä välinpitämättömyyteen ja unohtaen vanhuuden. Mietiskele hadithia, jonka merkitys on: خَيْرُ شَبَابِكُمْ مَنْ تَشَبَّهَ بِكُهُولِكُمْ وَشَرُّ كُهُولِكُمْ مَنْ تَشَبَّهَ بِشَبَابِكُمْ –اَوْ كَمَا قَالَ– Toisin sanoen: ”Parhaat nuoret ovat niitä, jotka muistuttavat vanhuksia itsehillinnässä ja paheista pidättäytymisessä, kun taas pahimpia vanhuksia ovat ne, jotka ovat nuorten kaltaisia heittäytyessään kevytmieliseen elämään ja välinpitämättömyyteen.” Vanhat veljeni ja sisareni! On hadith, joka sanoo: ”Jumalallista armoa hävettää jättää vastaamatta rukouksiin, joita ikääntyneet kuudenkymmenen tai seitsemänkymmenenvuotiaat uskovat esittävät Jumalalliselle tuomioistuimelle.” Nähdessäsi, että Jumalallinen armo pitää sinut sellaisessa arvossa, kunnioita tätä kunnioitusta suorittamalla palvontasi.

§15

Neljännen Säteen alussa oleva tiivistelmä valoisaan jakeeseen حَسْبُنَا اللّٰهُ وَنِعْمَ الْوَكٖيلُ ”Allah riittää meitä suojelemaan” (Koraani 3:173) kuvaa, kuinka maallisten eristämänä kaikesta minua koetteli viisi erilaista pakkosiirtoa. Hädästä kumpuava välinpitämättömyys sai minut katsomaan ei vain Risale-i Nurin lohduttavia valoja, jotka olisivat auttaneet minua, vaan suoraan sydämeeni ja sieluuni. Näin, että minussa hallitseva halu oli ylivoimainen kuolemattomuuden halu, voimakas rakkaus olemassaoloon, suuri elämän kaipuu yhdessä äärettömän voimattomuuden ja loppumattoman halun kanssa. Mutta mahtava ohimenevä hetki sammutti kuolemattomuuden. Kärsiessäni tästä mielentilasta huudahdin kuin runoilija: Todellisuus halusi ruumiini kuolemista, vaikka sydämeni halusi sen kuolemattomuutta; Minua vaivasi parantumaton sairaus, jota ei edes Luqman voinut parantaa! Kumarsin pääni epätoivoisena. Yhtäkkiä jae حَسْبُنَا اللّٰهُ وَنِعْمَ الْوَكٖيلُ (Koraani 3:173) tuli avuksi ja kehotti minua lukemaan sen huolellisesti. Joten lausuin sen viisisataa kertaa joka päivä. Mitä enemmän lausuin sitä, minulle paljastui sen monista valoista yhdeksän merkityksen tasoa ”tiedon asteen varmuudessa” ja jopa ”todistamisen asteen varmuudessa”. Valoisan jakeen ensimmäinen taso ”Allah riittää meitä suojelemaan” Keskeisessä olemuksessani olevan varjon ansiosta Kunniakkaan Täydellisyyden nimen ilmentymä, jolla on ehdoton täydellisyys, on hän itsestään eikä mistään muusta syystä ansainnut rakkautta. Minulla oli synnynnäinen halu kuolemattomuuteen, jota ei oltu suunnattu omaan kuolemattomuuteeni, vaan tuon Ehdottoman Täydellisen olemassaoloon, täydellisyyteen ja kuolemattomuuteen. Mutta välinpitämättömyyden vuoksi tuo synnynnäinen rakkaus oli eksynyt tieltään, kiintynyt ja ihastunut kuolemattomuuden peilin varjoon. Sitten jae حَسْبُنَا اللّٰهُ وَنِعْمَ الْوَكٖيلُ (Koraani 3:173) nosti verhon. Näin, tunsin ja koin ”ehdottomalla varmuudella”, että kuolemattomuuteni ilo ja onni ovat täsmälleen ja täydellisemmässä muodossa Täydellisen Kestävän kuolemattomuudessa ja Elättäjäni eli Allahin vahvistamisessa ja uskossa Häneen ja alistumalla Hänelle. Todisteet tästä on selitetty Neljännessä Säteessä, tutkielmassa jakeesta ”Allah riittää meitä suojelemaan” kahdessatoista osassa, jotka ovat äärimmäisen syvällisiä ja hienovaraisia ja täyttävät ihmetyksellä kaikki, jotka ovat herkkätunteisia. Valoisan jakeen toinen taso ”Allah riittää meitä suojelemaan” Aikana, jolloin vanhuudessani, maanpaossani, yksinäisyydessäni ja eristyneisyydessäni maalliset hyökkäsivät minua vastaan vakoojillaan ja juonillaan huolimatta rajattomasta synnynnäisestä kykenemättömyydestäni, sanoin sydämelleni: ”Kokonaiset armeijat hyökkäävät yhden miehen kimppuun, jonka kädet on sidottu ja joka on sairas ja heikko. Eikö ole mitään, mistä hän voisi pyytää apua?” Turvauduin jakeeseen حَسْبُنَا اللّٰهُ وَنِعْمَ الْوَكٖيلُ (Koraani 3:173), ja se kertoi minulle seuraavaa: Uskon todistuskappaleen avulla saat yhteyden Absoluuttisen Voiman Hallitsijaan, Joka jokainen kevät varustaa täydellisessä järjestyksessä kaikki maan päällä olevat kasvi- ja eläinarmeijat, jotka koostuvat neljästäsadasta tuhannesta eri kansakunnasta. Hän sijoittaa Armollisimman ”säilykkeisiin”, jotka tunnetaan siemeninä ja jyvinä ja jotka ovat kuin ihmissivilisaation äskettäin löytämät liha-, sokeri- ja muut ruokasäilykkeet, mutta jotka ovat sata kertaa täydellisempiä, ihmisten ja kaikkien eläinten valtavien armeijoiden elatuksia. Hän taittelee näiden säilykkeiden sisään niiden ruoanlaittoa ja kehitystä koskevat Jumalalliset määräykset ja asettaa ne pieniin suojakoteloihinsa. Noiden pienten arkkujen luominen on niin helppoa, nopeaa ja runsastaك - نtehtaalla, jota hallitsee komento كُنْ että Koraani sanoo: ”Luoja vain käskee ja se syntyy.” Saat sellaisen tuen uskon suhteen asiakirjalla, voit luottaa äärettömään vahvuuteen ja voimaan. Kun omaksuin tämän jakeen oppitunnin, löysin sellaisen moraalisen vahvuuden, joka sikisi uskosta, että sen voiman avulla olisin voinut haastaa paitsi nykyiset viholliseni myös koko maailman. Kaikesta hengestäni julistin: حَسْبُنَا اللّٰهُ وَنِعْمَ الْوَكٖيلُ (Koraani 3:173)!” Valoisan jakeen kolmas taso ”Allah riittää meitä suojelemaan” Kun huomasin, että kiintymykseni maailmaan oli katkennut noiden pakkosiirtojen ja sairauksien vuoksi, uskoni muistutti, että minun oli määrä saada iankaikkinen onni ikuisessa maailmassa, ikuisessa valtakunnassa, lakkasin huokailemasta katuvana, mikä oli aiheuttanut vain lisää surua ja kaipuuta, muutuin iloiseksi ja onnelliseksi. Tämä ihmisluonnon mielikuvituksen, hengen ja tuloksen päämäärä voidaan kuitenkin toteuttaa vain Ehdottoman Kaikkivaltiaan äärettömän voiman avulla, joka tietää ja kirjaa muistiin kaikkien luotujen toiminnan, levon, käytöksen ja olomuodon sanoin ja teoin. Se ottaa ystäväkseen ja vastaanottajakseen merkityksettömän ja täysin kyvyttömän ihmisen, mikä antaa hänelle kaikkia olentoja ylemmän arvon. Se voitiin toteuttaa ihmiselle vain Hänen äärettömän suosionsa kautta ja sen tärkeyden kautta, jonka Hän antaa hänelle. Ajatellessani näitä kahta seikkaa, eli sellaisen voiman toimintaa ja näennäisesti merkityksettömän miehen merkitystä, halusin selityksen, joka syventäisi uskoa ja tyydyttäisi sydäntä. Jälleen turvauduin jakeeseen, ja se käski minun huomioidaنَا ”حَسْبُنَا ” ja ottaa huomioon, kuka sanooحَسْبُنَاyhdessä minun kanssani. Katsoin heti ja näin ne lukemattomat linnut ja kärpäset, jotka ovat kuin lintuja pienoiskoossa, lukemattomat eläimet, kasvit ja puut, jotka lausuivat kuten minä luonteenlaatujensa kielellä حَسْبُنَا اللّٰهُ وَنِعْمَ الْوَكٖيلُ (Koraani 3:173). Ne muistuttavat aina suunnattomasta majesteettisuuden voimasta, joka silmiemme edessä erityisesti keväällä luo yltäkylläisesti, helposti ja suuressa mittakaavassa munista, siemenistä, jyvistä ja nestepisaroista, jotka kaikki muistuttavat toisiaan ja joiden olemus on sama, satatuhatta lintulajia, satojatuhansia eläinlajeja, satatuhatta kasvityyppiä ja satatuhatta puulajiketta ilman virhettä, puutetta tai sekasortoa, koristeltuina, tasapainoisina, hyvin järjestetyllä tavalla ja muodoltaan kaikki erilaisia. He osoittavat meille Hänen yhtenäisyytensä ja ykseytensä tehtyinä tällä tavoin yhdessä, toinen toisensa sisällä ja toisiaan muistuttavina. Ymmärsin, että minkään sekaantuminen tai osallistuminen Jumalalliseen, luovaan hävittämiseen, joka osoittaa näin mittaamattomia ihmeitä, ei ollut mahdollista. Niiden, jotka haluavat ymmärtää persoonallisuuteni ja inhimillisen luonteeni, joka on kaikkien uskovien kaltainen, ja niiden, jotka haluavat olla minun kaltaisiani, tulisi tarkastella ’minän’ selitystä monikon ensimmäisessä persoonassa نَا lauseessa حَسْبُنَا se on selitys itselleni. Mikä on minun näennäisen merkityksetön haluni olla kuten kaikki muut uskovat? Mitä on elämä? Mitä on ihmisyys? Mitä on islam? Mitä on varma, myönteinen usko? Mitä on Allahin tunteminen? Millaista rakkauden pitäisi olla? Heidän pitäisi ymmärtää ja ottaa oppia! Valoisan jakeen neljäs taso ”Allah riittää meitä suojelemaan” Oli aika, jolloin minua ravisteli vanhuus, maanpako, sairaudet ja tappiot, mikä osui samaan kauteen välinpitämättömyyden kanssa. Olin syvästi huolissani siitä, että olemukseni, johon olin intensiivisesti kiintynyt ja joka kiehtoi minua, että todellakin kaikki olennot lähtivät olemattomuuteen. Jouduin taas turvautumaan jakeeseen. Se sanoi minulle: ”Huomioi tarkoitukseni huolellisesti ja katso uskon teleskoopin läpi!” Niinpä katsoin uskon silmin ja näin, että kuten kaikki uskovat, minun pieni olemukseni oli rajattoman olennon peili ja äärettömän laajentumisen kautta keino saavuttaa lukemattomia olemassaoloja. Se oli viisauden sana, joka tuotti lukuisten pysyvien olemassaolojen hedelmiä, jotka ovat paljon arvokkaampia kuin itsensä. Tiesin tiedon asteen varmuudella, että hetken eläminen tällä tavalla oli yhtä arvokasta kuin ikuinen olemassaolo. Sillä ymmärsin uskon tietoisuuden kautta, että tämä olentoni oli taideteos, esine ja Välttämättä Olemassa Olevan ilmentymä. Pelastuttuani yksinäisyyden ahdistuksesta ja lukemattomista eroista ja niiden tuskista muodostin veljessuhteita ja siteitä niiden olentojen määrän mukaan, jotka liittyvät lukuisiin Jumalallisiin tekoihin ja olentoihin liittyviin nimiin, erityisesti eläviin olentoihin, ja tiesin, että kaikkien rakastamieni olentojen kanssa oli pysyvä liitto ja vain väliaikainen eroaminen. Niinpä uskon ja uskon suhteiden kautta, kuten kaikki olennot, minun olemukseni sai lukemattomien olemassaolojen valot, joita ero ei koskenut. Vaikka se lähtisikin, he jäisivät taakse, ja se olisi onnellinen ikään kuin se olisi jäänyt omakseen. Lyhyesti sanottuna kuolema ei ole eroamista, vaan yhdistymistä. Se on asuinpaikan vaihto. Se on ikuisen hedelmän tuottamista. Valoisan jakeen viides taso ”Allah riittää meitä suojelemaan” Toisen kerran elämääni ravistelivat ankarat olosuhteet, jotka ohjasivat huomioni elämään. Näin elämäni kulkevan vauhdilla. Tuonpuoleinen oli lähestymässä. Kärsimäni sorron vuoksi elämäni oli alkanut sammumaan. Kuten selitetään Risale-i Nurin osiossa, joka käsittelee Ikuisesti Elävän Jumalallista nimeä, mietin surullisena, kuinka tärkeiden toimintojensa, suurten etujensa ja hyveidensä ansiosta elämä ei ansainnut sammua niin nopeasti, vaan kestää pitkään. Turvauduin jälleen Herrani puoleen jakeeseen: حَسْبُنَا اللّٰهُ وَنِعْمَ الْوَكٖيلُ (Koraani 3:173) Tällä kertaa se kertoi minulle: ”Ajattele elämää Ikuisesti Elävän ja Itsenäisesti Olemassaolevan näkökulmasta, joka antaa sinulle elämän!” Joten katsoin ja näin, että jos vain yksi elämäni puoli katsoi minuun, sata katsoi Ikuisesti Elävää ja Itsenäisesti Olemassaolevaa. Jos yksi sen tuloksista katsoi minuun, tuhat katsoi Luojaani. Koska näin on, yhden hetken eläminen Jumalallisen nautinnon rajoissa riittää — pitkää aikaa ei tarvita. Tämä totuus voidaan selittää neljällä tavalla. Jokaisen, joka ei ole kuollut tai joka haluaa olla elossa, tulisi etsiä elämän luonnetta ja todellisuutta ja sen todellisia oikeuksia näissä neljässä asiassa. He löytävät heidät ja herätetään henkiin! Yhteenveto on tämä: mitä enemmän elämä katsoo Ikuisesti Elävään ja Itsenäisesti Olemassaolevaan, ja mitä enemmän uskosta tulee elämää ja elämän henkeä, sitä enemmän se muuttuu ikuiseksi ja tuottaa kestäviä hedelmiä. Siitä tulee myös niin ylevä, että se saa osakseen ikuisuuden ilmentymän, eikä se enää näytä eliniän lyhyyttä tai pituutta. Valoisan jakeen kuudes taso ”Allah riittää meitä suojelemaan” Aikana, jolloin ikääntymiseni ja vanhuus varoittivat erityisestä erostani aikojen lopun tapahtumien keskellä, jotka kertovat maailman tuhoutumisesta, yleisestä eron ajasta, luonteeni rakkauden tunteista kauneuteen, intohimosta suloisuutta kohtaan ja täydellisyyden kiehtominen avautuivat poikkeuksellisen herkästi. Näin äärimmäisen selkeästi ja murheellisesti, että katoavaisuus ja rappeutuminen, jotka ovat aina tuhoisia, ja kuolema ja olemattomuus, jotka aiheuttavat ikuisia eroja, repivät tämän kauniin maailman ja nämä kauniit olennot hirveällä tavalla ja tuhosivat heidän kauneutensa. Luonteeni metaforinen rakkaus kiehui ja kapinoi tätä tilannetta vastaan. Löytääkseni lohdutuksen turvauduin taas jakeeseen ”Meille riittää Allah.” Se sanoi minulle: ”Lue minua ja harkitse tarkoitukseni huolellisesti!” Joten astuin jakeen Valon Suurassa observatorioon, اَللّٰهُ نُورُ السَّمٰوَاتِ وَالْاَرْضِ ... اِلٰى اٰخِرِ [jae loppuun asti], (Koraani 24:35) ja katsoin uskon teleskoopin läpi jakeen ”Meille riittää Allah” kaukaisimpiin tasoihin, sitten mikroskoopin läpi uskon oivaltamiseen sen hienovaraisimpiin mysteereihin ja näin seuraavaa: Peilit, lasinpalat, läpinäkyvät esineet ja jopa kuplat näyttävät auringon valon ja sen sisältämän seitsemän värin piilotetut kauneudet. Katoamisensa ja uusiutumisensa sekä erilaisten kykyjensä ja taittumistensa kautta ne uudistavat tuota kauneutta. Heijastuksillaan ne tuovat esiin auringon ja sen valon kätketyt kauneudet ja ihanuudet. Täsmälleen samalla tavalla, toimiakseen peileinä Kaikkein Kauneimman Kirkkauden, Ikuisen ja Ajattoman Iankaikkisen Auringon pyhälle kauneudelle ja Hänen kauneimpien nimiensä ikuiselle kauneudelle ja uudistaakseen niiden ilmentymät, nämä kauniit olennot, nämä ihanat esineet, nämä hienot olennot saapuvat ja lähtevät pysähtymättä. Risale-i Nurissa esitetään yksityiskohtaisesti voimakkaita todisteita, jotka osoittavat, että niissä näkyvät kauneudet eivät kuulu heille, vaan ovat merkkejä, välähdyksiä ja ilmentymiä ylivertaisesta pyhästä kauneudesta, joka haluaa tulla nähdyksi. Selitys alkaa sanomalla, että kolme näistä todisteista on mainittu lyhyesti ja järkevimmin. Tutkielma jättää niin hämmästyneeksi jokaisen, joka sen näkee, jolla on tarkka havaintokyky, että sen lisäksi, että hyötyvät siitä itse, kokevat he tarpeelliseksi yrittää antaa muidenkin hyötyä siitä. Jokainen, jonka mieli ei ole mätä ja sydän turmeltunut, arvostaa, ihailee ja suosittelee toisessa todistuksessa selitettyjä viittä kohtaa ja huudahtaa: ”Ma’shallah! Barakallah!” ja havaitsee ja vakuuttaa, että se on ihmeellinen ihme, joka korottaa hänen näennäisesti alhaista, vähävaraista olemustaan.

§16

(Alaviite) Kerran, kun olin pakotettu asumaan Emirdagissa, käytännössä eristys vankeudessa, kyllästyin elämään niiden piinausten vuoksi, joita he aiheuttivat minulle tarkkailullaan ja mielivaltaisella kohtelullaan, joita minun oli vaikea sietää, ja surin vapautustani vankilasta. Kaipasin Denizlin vankilaan koko sielustani ja halusin mennä hautaan. Mutta kun ajattelin, että vankila ja hauta ovat parempia kuin sellainen elämä ja päätin mennä jompaan kumpaan, niin Jumalallinen armo auttoi minua: se annettiin Medresetü’z-Zehran opiskelijoille, joiden kynät olivat kuin kopiokoneita, yksi koneista, joka oli juuri ilmestynyt. Yhdestä kynästä ilmestyi kerralla viisisataa kopiota jokaisesta Risale-i Nurin arvokkaasta kokoelmasta. Heidän aavistuksensa uusista voitoistaan sai minut rakastamaan tuota ahdistavaa elämää ja ilmaisemaan loputonta kiitosta. Hetkeä myöhemmin, koska he eivät kestäneet Risale-i Nurin voittoja, sen salaiset viholliset saivat hallituksen toimimaan meitä vastaan. Elämästäni tuli taas vaikeaa. Sitten yhtäkkiä ilmaantui Jumalallinen armo: tapaukseen liittyvät virkamiehet, jotka eniten tarvitsivat Risale-i Nuria, tutkivat takavarikoituja kopioita tehtäviään suorittaessaan mitä uteliaimmin ja huolellisimmin, ja sen tutkielmat antoivat heidän sydämilleen tunteen puolueellisuudesta sitä kohtaan. Kun he alkoivat arvostaa sitä mieluummin kuin kritisoida sitä, Risale-i Nurin opintopiiri laajeni huomattavasti. Se tuotti sata kertaa suurempia voittoja kuin aineelliset tappiomme, mikä vähensi tuntuvasti ahdinkoamme ja huoltamme. Sitten salaiset, vihamieliset viholliset suuntasivat hallituksen huomion itseeni. He muistivat entisen poliittisen toimintani. He herättivät minusta epäilyksiä sekä oikeuslaitoksessa että opetusviranomaisissa, poliisissa ja sisäasiainministeriössä. Ne levisivät eri puolueiden käsissä ja piilossa olevien kommunististen anarkistien yllytyksestä. He alkoivat painostamaan meitä, pidättämään meitä ja takavarikoimaan heidän käsiinsä joutuneet Risale-i Nurin osat. Risale-i Nurin opiskelijoiden toiminta pysähtyi. Useat viranomaiset esittivät vääriä syytöksiä, joita kukaan ei voinut uskoa. He yrittivät levittää mitä erikoisinta panettelua, mutta eivät saaneet ketään uskomaan sitä. Sitten he pidättivät minut talven kylmimpinä päivinä jollain turhalla tekosyyllä ja panivat minut vankilan eristysselliin suureen ja äärimmäisen kylmään osastoon, ja jättivät minut kahdeksi päiväksi ilman liettä. Olin tottunut sytyttämään lieden useita kertoja päivässä pienessä huoneessani ja keittimessä oli aina elävää hiiltä, joten sairauteni ja heikkouteni kanssa kestin sen vain vaikeuden kautta. Taistellessani tässä tilanteessa, jossa kärsin sekä kuumeesta että kylmästä ja kauheasta ahdistuksesta ja vihasta, totuus paljastui sydämessäni Jumalallisen armon kautta. Se lausui seuraavan varoituksen hengelleni: ”Kutsuitte vankilaa Medrese-i Yusufiyeksi, eli Profeetta Joosefin kouluksi, ja ollessasi Denizlissä sellaiset asiat kuin helpotus, joka on tuhat kertaa suurempi kuin ahdinkosi, hengellinen hyöty ja muut vangit, jotka hyötyivät Risale-i Nurista ja sen laajalle levinneille voitoista, saivat sinut loputtomasti kiittämään valituksen sijaan. He tekivät jokaisesta vankeutesi ja vaikeutesi tunnista kymmenen tunnin palvontaa vastaavan ja kuluvista tunneista ikuisia. Jos Allah suo, tämän kolmannen Joosefin Koulun onnettomuuden kohtaamat hyötyvät Risale-i Nurista ja saavat lohtua, joka lämmittää tämän kylmän, vakavan ahdistuksenne ja muuttaa sen iloksi. Jos ihmisiä, joille olet vihainen petetään ja he kohtelevat sinua huonosti huomaamattaan, eivät he ole vihan arvoisia. Jos he piinaavat sinua ja aiheuttavat sinulle kärsimystä tietoisesti, ilkeyttään ja harhaanjohtumisen vuoksi, joutuvat he lyhyessä ajassa haudan eristykseen ikuisen kuoleman teloituksen vuoksi kärsimään ikuista piinaa ja kidutusta. Heidän sortonsa ansaitsee sinulle sekä ansioita että hengellisiä nautintoja ja tekee ohimenevistä tunneista ikuisia ja sallii sinun suorittaa tieteellisiä ja uskonnollisia velvollisuuksia vilpittömästi.” Kaikella voimallani huusin: ”Kaikki ylistys Allahille!” Humaanisuudestani säälin niitä tyranneja ja rukoilin: ”Oi Suojelijani, uudista ne!” Kuten sisäministeriölle antamassani lausunnossa kirjoitin, tässä uudessa tapauksessa todellisia syyllisiä ovat ne tyrannit, jotka toimivat kymmenessä suhteessa lainvastaisesti lain nimissä. He löysivät poikkeuksellisia tekosyitä näyttääkseen kenelle tahansa oikeudenmukaiselle heidän panettelunsa ja vääristelynsä, jotka olisivat saaneet heidät kuulleet nauramaan ja totuuden rakastajat itkemään, etteivät he löydä keinoa hyökätä Risale-i Nuria ja sen oppilaita vastaan lain ja oikeuden suhteen, joten he eksyivät hulluuden tielle. Esimerkiksi kuukauden ajan meitä vakoilleet virkamiehet eivät löytäneet mitään raskauttavaa, joten he kirjoittivat muistion: ”Saidin palvelijat ostivat rakın kaupasta ja veivät sen hänelle.” He eivät löytäneet ketään allekirjoittamaan muistiota, mutta lopulta pidättivät humalaisen vieraan ja saivat tämän allekirjoittamaan sen uhkailemalla. Jopa hän sanoi: ”Anna, Allah, meille anteeksi! Kuka allekirjoittaisi tämän kummallisen valheen?” Joten heidän oli pakko repiä se palasiksi. Toinen Esimerkki: Joku, jota en tuntenut — enkä vieläkään tunne — lainasi hevostaan, jotta voisin lähteä ratsastamaan. Kävin kesällä useimpina päivinä ulkona pari tuntia sairauteni takia ja hengittämässä raikasta ilmaa. Olin antanut sanani, että annan hevosen ja vaunujen omistajalle viidenkymmenen liiran arvosta kirjoja, etten riko sääntöäni ja jää hänelle velkaa. Voiko sellaisesta olla jotain haittaa? Mutta sitten sekä kuvernööri, oikeuden viranomaiset, että poliisi kuulustelivat meitä viisikymmentä kertaa koskien hevosen omistajaa. Ihan kuin se olisi ollut jokin tärkeä poliittinen tapahtuma, joka vaikuttaa yleiseen turvallisuuteen! Yksi henkilö jopa sanoi uskollisesti, että hevonen oli hänen, ja toinen, että vaunut olivat hänen lopettaakseen tämän merkityksettömän kuulustelun, ja heidät molemmat pidätettiin yhdessä minun kanssani. Katselimme lukuisia näiden kahden esimerkin kaltaisia lapsellisia tempauksia ja nauroimme itkuun asti. Ymmärsimme, että ne, jotka hyökkäävät Risale-i Nurin ja sen opiskelijoiden kimppuun, tekevät itsestään hölmöjä. Hauska tapaus noista esimerkeistä: pidätykseni valtuuttamassa paperissa annettu syy oli ”yleisen järjestyksen häiritseminen”. Koska en nähnyt asiakirjaa, sanoin yleiselle syyttäjälle: ”Herjasin sinua eilen illalla. Sanoin poliisille, joka kuulusteli minua poliisipäällikön puolesta: ’Jos en ole palvellut tämän maan yleistä turvallisuutta yhtä paljon kuin tuhat yleistä syyttäjää ja tuhat poliisipäällikköä kolmesti, Allah kirotkoon minut!’” Juuri sillä hetkellä, kun kaipasin noissa pakkasolosuhteissa eniten lepoa vilustumatta enkä ajatellut maailmaa, minut valtasi viha ja raivo niitä kohtaan, jotka olivat lähettäneet minut tähän sietämättömään maanpakoon, eristykseen, vankilaan ja kokemaan sortoa tavalla, joka ilmaisi heidän vihansa ja pahat aikomuksensa. Jumalallinen armo tuli avukseni, ja sydämeeni välitettiin seuraavaa: ”Jumalallisella kohtalolla, joka on puhdasta oikeutta, sillä on suuri osa näiden ihmisten sinulle aiheuttamassa laittomassa sorrossa. Sinulla on syötävää tässä vankilassa, tuo elantosi kutsui sinut tänne. Siihen on suhtauduttava tyytyväisenä ja alistuvana. Jumalallisella viisaudella ja armolla on suuri osa, mikä on valaista tässä vankilassa olevia ja lohduttaa heitä ja saada sinulle palkkio. Tämä osa tulee ottaa vastaan loputtomalla kiitoksella ja kärsivällisyydellä, sielullasi on osansa siinä sen vikojen takia, joista et tiennyt. Tämän edessä sinun tulee kertoa sielullesi katumalla ja pyytämällä anteeksi, että se ansaitsi tämän iskun. Jotkut salaisista vihollisistasi osallistuvat siihen juonitteluillaan ja tiettyjen kekseliäiden ja epäluuloisten virkamiesten pettämisellä ja yllyttäen sellaiseen sortoon. Tämän osuuden edessä Risale-i Nurin niille teeskentelijöille antamat hirvittävät aineettomat iskut ovat kostaneet puolestasi täysin. Se riittää heille. Viimeinen osa on virkamiehet, jotka olivat todelliset välineet. Tämän osuuden edessä on jalomielinen teko antaa heille anteeksi seuraavan säännön mukaisesti, وَالْكَاظِمٖينَ الْغَيْظَ وَالْعَافٖينَ عَنِ النَّاسِ (Koraani 3:134) sillä halusivat he tai eivät, he saattoivat hyötyä Risale-i Nurista uskon suhteen, vaikka he katsoivatkin sitä aikomuksenaan arvostella sitä. Tunsin sellaista onnea ja kiitollisuutta tästä totuudenmukaisesta varoituksesta, että päätin tehdä jonkin vaarattoman rikoksen ja saada vankeusrangaistuksen, jotta voisin pysyä tässä uudessa Joosefin koulussa ja ehkä jopa auttaa minua vastustavia. Minun kaltaiselleni, joka oli seitsemänkymmentäviisivuotias, ilman kiintymystä ja vain viisi seitsemästäkymmenestä ihmisestä, jota hän rakasti tässä maailmassa, jäi eloon. Hauta oli sata kertaa parempi kuin tämä vankila. Sillä seitsemänkymmentätuhatta kappaletta Risale-i Nurin tutkielmia oli vapaasti liikkeellä, ja ne hoitaisivat Risale-i Nuriin liittyviä velvollisuuksiani. Minulla oli veljiä ja perillisiä, jotka jatkossakin palvelisivat uskoa tuhansilla kielillään minun yhden kieleni sijasta. Tämä vankila oli myös sata kertaa mukavampi ja hyödyllisempi kuin rajoitettu vapaus ulkopuolella, tyrannian ja sorron alaisena. Sillä sen sijaan, että joutuisi kärsimään täysin yksin vankilan ulkopuolella satojen virkamiesten mielivaltaisesta kohtelusta, vankilassa, yhdessä satojen muiden vankien kanssa, täytyy vain kärsiä yhden tai kahden ihmisen, kuten vankilan kuvernöörin ja ylijohtajan, mielivaltaisuudesta, joka tuottaa etuja. Tämän takia saa monien vankitovereiden veljellisen ystävällisyyden ja lohdutuksen. Ajattelin, että islamin myötätunto ja ihmisluonto ovat osoittaneet ystävällisyyttä sellaisessa asemassa olevia vanhuksia kohtaan, jolloin vankilan vaikeudet muuttuvat armoksi, ja alistuin vankilaan. Kun osallistuin tähän kolmanteen oikeudenkäyntiin, istuin tuolilla tuomioistuimen oven ulkopuolella, koska minulla oli heikkouden, vanhuuden ja sairauden vuoksi vaikeuksia pysyä jaloillani. Tuomari ilmestyi yhtäkkiä ja kysyi vihaisesti loukkaavasti: ”Miksi hän ei odota jaloillaan?” Olin vihainen tästä epäystävällisyydestä vanhuuttani kohtaan. Sitten katsoin ja näin, että ympärillemme oli kerääntynyt suuri joukko muslimeja, jotka katsoivat mitä ystävällisimmällä ja veljellisimmällä tavalla eivätkä hajaantuneet. Minua varoitettiin yhtäkkiä seuraavista kahdesta totuudesta: Ensimmäinen: Minulla ja Risale-i Nurilla oli salaisia vihollisia, jotka olivat pettäneet tiettyjä vilpittömiä virkamiehiä tarkoituksenaan lopettaa Risale-i Nurin valloitukset tuhoamalla yleisön hyvän mielipiteen minusta, jota en missään tapauksessa halunnut, tuhoamalla luonteeni ihmisten mielessä. Tällä tavalla he olivat saaneet nämä virkamiehet käyttäytymään halveksivasti minua kohtaan. Näe nämä sata ihmistä tuon yhden miehen loukkausten sijaan! Vastineeksi Risale-i Nurin palvelusta uskolle Jumalallisena palveluksena tarjoavat he ystävällisesti myötätuntoaan arvostamalla palveluasi ja toivottavat sinut tervetulleeksi ja saattavat sinut lähtiessäsi. Jopa silloin, kun olin tutkintatuomarin kansliassa oikeudenkäynnin toisena päivänä vastaamassa yleisen syyttäjän kysymyksiin, noin tuhat ihmistä kokoontui paikalle sisäpihalle vastapäätä tuomioistuimen ikkunoita ja osoittivat huolensa. He näyttivät sanovan heille ruumiinkielellänsä, etteivät he painosta meitä. Poliisi ei pystynyt heitä hajottamaan. Sydämelleni kerrottiin, että tällä vaarallisella aikakaudella nämä ihmiset haluavat todellista lohtua, sammumatonta valoa, voimakasta uskoa ja tiettyjä hyviä uutisia ikuisesta onnesta ja että he etsivät niitä luonnostaan. He ovat varmastikin kuulleet, että se, mitä he etsivät, löytyy Risale-i Nurista. He osoittavat merkityksettömälle henkilölleni paljon enemmän huomiota kuin ansaitsen, koska minä olen tehnyt pieniä uskonpalveluksia. Toinen totuus: Minua muistutettiin, että vastineeksi epäinhimillisestä kohtelusta, jota muutamat halveksivat, petetyt henkilöt tyrkyttivät meille tarkoituksenaan loukata meitä ja tuhota yleisön kunnioituksen meitä kohtaan, koska he epäilevät perusteettomasti yleistä järjestystämme, olivat suosionosoitukset ja lukemattomien ihmisten ja tulevien sukupolvien arvostus. Kyllä, tietyn myönteisen uskon voimalla, Risale-i Nur ja sen opiskelijat pysäyttävät tämän maan kaikissa osissa mahtavan korruption ja anarkian pyrkimykset tuhota yleinen järjestys kommunismin verhon alla. He työskentelevät yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi niin, että näiden kahdenkymmenen vuoden aikana kolme tai neljä toisiinsa liittyvää tuomioistuinta ja kymmenen provinssin poliisit eivät ole onnistuneet löytämään tai tallentamaan yhtään yleisen järjestyksen loukkaamiseen liittyvää tapausta, jotka liittyvät Risale-i Nurin opiskelijoihin, jotka ovat erittäin lukuisia ja joita löytyy joka puolelta maata. Kolmen provinssin oikeudenmukaiset poliisit totesivat: ”Risale-i Nurin opiskelijat ovat moraalipoliiseja. He auttavat meitä ylläpitämään yleistä järjestystä. Tietyn, myöntävän uskon kautta he jättävät jokaisen Risale-i Nuria lukevan päähän jotakin, mikä estää heitä tekemästä rikkomuksia. He työskentelevät yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi.” Kun Risale-i Nur saapui vankilaan ja Elämän Hedelmiä kirjoitettiin vangeille, kolmen tai neljän kuukauden sisällä yli kaksisataa noista vangeista tuli niin poikkeuksellisen tottelevaisia ja sai niin uskonnollisen ja vanhurskaan käytöksen, että mies, joka oli murhannut kolme tai neljä ihmistä, pidättäytyi tappamasta jopa luteita. Heistä tuli täysin myötätuntoisia, vaarattomia kansan jäseniä. Viranomaiset olivat hämmästyneitä tästä tilanteesta ja suhtautuivat siihen arvostavasti. Jotkut nuoret jopa sanoivat ennen tuomionsa saamista: ”Jos nurcut jäävät vankilaan, yritämme saada itsemme tuomituksi, jotta voimme olla heidän oppilaitaan ja tulla heidän kaltaisikseen. Me uudistumme heidän opetuksensa avulla.” Joten he, jotka syyttävät Risale-i Nurin opiskelijoita yleisen järjestyksen häiriintymisestä, ovat varmasti vakavasti petetty tai joutuneet huijatuksi tai tietoi sesti tai tietämättään pettävät hallitusta anarkian vuoksi ja yrittävät murskata ja tukahduttaa meidät. Sanomme heille tämän: Koska kuolemaa ei voi tappaa, hautaa ei voi sulkea, ja matkustajat tässä maailman vierastalossa saapuvat saattue toisensa jälkeen maan päälle suurella nopeudella ja melulla ja katoavat, varmastikin eroamme toisistamme hyvinkin pian. Saat rangaistuksen tyranniastasi kauhealla tavalla. Ainakin sinun tulee pystyttää kuoleman ja ikuisen sukupuuton hirsipuut, jotka muodostavat sorrettujen uskovien kansojen vapautumispaperit. Ne ohikiitävät nautinnot, jotka olette saaneet tässä maailmassa kuvitellen niiden olevan ikuisia, muuttuvat ikuisiksi, ankariksi kivuiksi. Valitettavasti salaiset vihollisemme yhdistävät toisinaan sufismi-nimen islamin todellisuuteen, joka on hankittu ja säilytetty tämän uskonnollisen kansan sadan miljoonan marttyyrin ja tämän uskonnollisen kansan sankarillisten sotaveteraanien miekkojen ja veren kautta. Vaikka sufismin tapa on vain yksittäinen auringonsäde, osoittavat he sen olevan aurinko ja pettävät tiettyjä leväperäisiä valtion virkamiehiä kutsumalla Risale-i Nurin opiskelijoita ”sufiksi” ja ”poliittisen yhteiskunnan jäseniksi” — koska he työskentelevät tehokkaasti Koraanin totuuksien puolesta ja uskovat, että he haluavat yllyttää heitä meitä vastaan. Me sanomme heille ja niille, jotka kuuntelevat heitä meitä vas taan, mitä sanoimme Denizlin oikeudenmukaiselle tuomioistuimelle: ”Uhrautukaamme myös tämän pyhän totuuden puolesta, jonka puolesta on uhrattu satoja miljoonia ihmisiä! Vaikka sytyttäisit ympärillämme olevan maailman tuleen, me, jotka uhraamme itsemme Koraanin totuuksien puolesta, emme laske aseitamme ateismin edessä - me emme hylkää pyhää velvollisuuttamme, jos Allah suo.” Kiitos uskosta ja Koraanista kumpuavan pyhän lohdutuksen vanhuuden seikkailuihin liittyvistä tuskista ja epätoivosta, en vaihtaisi tätä vanhuuteni tuskallisinta vuotta nuoruuteni kymmeneen onnelliseen vuoteen, varsinkin kun niiden, jotka tekevät parannuksen ja suorittavat pakolliset rukoukset, jokainen tunti vankilassa vastaa kymmenen tunnin jumalanpalvelusta, ja ansioiden osalta jokainen ohimenevä sairaus- ja sorron päivä ansaitsee kymmenen päivää ikuista elämää. Näin ollen ymmärsin noista varoituksista, kuinka kiitoksen ansaitsee näinä päivinä joku minun kaltaiseni, joka odottaa vuoroaan haudan ovella. Minä huudahdin: ”Loputon kiitos Elättäjälleni!”, ja olin onnellinen vanhuudestani ja tyytyväinen vankeuteeni. Sillä elämä ei pysähdy, se menee ohi nopeasti. Jos se kulkee ilossa ja onnessa, koska nautinnon ohittaminen tekee kipeää, tulee siitä tilapäistä, ja se kuluu kiittämättä ja välinpitämättömyydessä, lähtee jättäen synnit nautintojen tilalle. Jos se kuluu vankilassa ja vaikeuk sissa — koska kivun poistuminen on eräänlaista nautintoa ja sitä pidetään eräänlaisena palvontana — siitä tulee ikuista yhdessä suhteessa, ja hyvien hedelmiensä kautta saa ikuisen elämän. Siitä tulee sovitus virheistä, jotka olivat syynä menneisiin synteihin ja vankeuteen, ja ne puhdistuvat. Tästä näkökulmasta vankien, jotka suorittavat pakollisten rukousten pakolliset osat, tulee kiittää kärsivällisesti.

§17

Kerran vanhoilla päivilläni minut vapautettiin Eskişehirin vankilasta, kun olin suorittanut vuoden tuomion. He karkottivat minut Kastamonuun,(Alaviite-1) missä vietin kaksi tai kolme kuukautta vieraana poliisiasemalla. Voidaan ymmärtää, kuinka paljon piinaa joku minun kaltaiseni joutui kärsimään sellaisessa paikassa - olin erakko, joka oli väsynyt näkemään edes uskollisia ystäviään eikä kestänyt pukeutumissääntöjen muutoksia. (Alaviite-2) Kärsiessäni tästä epätoivosta Juma lallinen armo tuli yhtäkkiä vanhuuteni avuksi. Poliisiaseman tarkastajasta ja poliisista tuli hyviä ystäviä. He eivät kertaakaan varoittaneet minua siitä, etten käyttänyt lippalakkia, ja palvelijani tapaan he veivät minut matkoille ympäri kaupunkia. Sitten asetuin Kastamonun Risale-i Nur madrasaan, vastapäätä poliisiasemaa, ja aloin kirjoittaa Risale-i Nurin muita osia. Sankarilliset Risale-i Nurin opiskelijat, kuten Feyzi, Emin, Hilmi, Sadik, Nazif ja Salahaddin, osallistuivat madrasaan kopioidakseen tutkielmia ja levittääkseen niitä. Pidimme tieteellisiä keskusteluja, vieläkin loistavampia kuin ne, joita olin käynyt nuoruudessani vanhojen oppilaideni kanssa. Salaiset vihollisemme herättivät joidenkin virkamiesten, itsekkäiden opettajien ja sheikkien epäilykset meistä. He saivat meidät ja Risale-i Nurin opiskelijat viidestä tai kuudesta maakunnasta kokoontumaan yhteen Denizlin vankilan Joosefin kouluun. Tämän Kuudennentoista Toivon yksityiskohdat on kuvattu selkeästi lyhyissä kirjeissä, jotka lähetin salaa veljilleni Denizlin vankilasta, Kastamonusta, sekä kokoelmasta, joka sisältää tuomioistuimen puolustuspuheita. Viitaten siis näiden kirjeiden yksityiskohtiin ja puolustuspuheeseeni viittaan siihen vain hyvin lyhyesti tässä: Piilotin luottamukselliset ja tärkeät kokoelmat, erityisesti ne, jotka kertoivat Sufyanista ja Risale-i Nurin ihmeteoista, hiilen ja polttopuiden alle, jotta ne voitaisiin julkaista kuolemani jälkeen tai kun viranomaiset olisivat tulleet järkiinsä ja kuunnelleet totuutta. Sitten, kun tämä tuntui helpolta, jotkut etsivät ja apulaissyyttäjä tekivät yhtäkkiä ratsian talooni. He ottivat esiin nuo salaiset ja tärkeät tutkielmat puun alta, pidättivät minut ja lähettivät Ispartan vankilaan, vaikka olin huonossa kunnossa. Vaikka olin hyvin järkyttynyt ja surullinen Risale-i Nurille aiheutuneesta vahingosta, Jumalallinen armo auttoi meitä. Viranomaiset alkoivat huolellisesti ja uteliaasti lukea niitä tärkeitä piilotettuja tutkielmia, joita he todella tarvitsivat, ja valtion virastoista tuli kuin Risale-i Nurin opintokeskuksia. Vaikka he alkoivat lukemaan ajatuksenaan kritisoida, pitivät he niitä arvossa. Denizlissä, vaikka emme tienneet siitä, monet ihmiset lukivat Ayetü’l-Kübran (Korkein Totuus) painetun painoksen virallisesti ja epävirallisesti ja vahvistivat uskoaan. Tämä vähensi tuntuvasti kärsimämme vankilan onnettomuuden. Myöhemmin he veivät meidät Denizlin vankilaan ja panivat minut eristykseen haisevaan, kylmään ja kosteaan osastoon. Se oli onnetonta johtuen vanhuudestani ja sairauksistani, vaikeudet vierailivat ystävieni luona minun takiani. Tunsin itseni eniten ahdistuneeksi Risale-i Nurin takavarikoinnista ja sen toiminnan lopettamisesta, kun Jumalallinen armo tuli yhtäkkiä apuuni. Se muutti tuon valtavan vankilan Risale-i Nur madrasaksi, mikä osoitti, että se oli Joosefin koulu. Risale-i Nur alkoi levitä Medresetü’z-Zehran sankarien timanttisten kynien kautta. Risale-i Nurin suuri sankari kirjoitti noissa vaikeissa olosuhteissa kolmen tai neljän kuukauden aikana yli kaksikymmentä kopiota Elämän Hedelmistä ja puolustuspuheiden kokoelmasta. Valloitukset alkoivat sekä vankilassa että sen ulkopuolella. Se muutti tappiomme tuossa onnettomuudessamme merkittäväksi voitoksi ja ahdistuksemme iloksi. Se osoitti jälleen jakeen merkityksen, عَسٰٓى اَنْ تَكْرَهُوا شَيْئًا وَهُوَ خَيْرٌ لَكُمْ (Koraani 2:216) Jouduimme ankaran kritiikin kohteeksi ensimmäisen asiantuntijakomitean virheellisten ja pinnallisten lausuntojen sekä opetusministerin rajujen hyökkäyksien takia. Meitä vastaan julkaistiin lausunto. Sitten juuri kun joidenkin raporttien mukaan he jopa yrittivät varmistaa joidenkin meistä teloituksen, Jumalallinen armo tuli avuksemme. Vaikka he odottivat Ankaran asiantuntijakomitean ankarasti kriittistä raporttia, he lähettivätkin kiittävän. Vaikka he löysivätkin alle kymmenen virhettä viidestä Risale-i Nurin kopioiden laatikosta, osoitimme oikeudessa, että heidän virheiksi osoittamansa kohdat olivat täysin oikeita ja että he itse olivat erehtyneet asioissa, jotka he väittivät olevan vääriä. Osoitimme viidestä kymmeneen virhettä ja erehdystä heidän viisisivuisessa raportissaan. Odotellessamme ankaria kostotoimia Elämän Hedelmiä ja Puolustuskokoelmaa vastaan, jotka olimme lähettäneet seitsemälle valtion virastolle ja koko Risale-i Nurille, joka oli lähetetty oikeusministeriölle, ja erityisesti vastineeksi luottamuksellisten tutkielmien antamista tehokkaista, pistävistä iskuista, vastasivat he äärimmäisen lempeästi, ja pääministerin meille lähettämän jopa lohduttavan kirjeen tavoin he olivat mitä sovinnollisimpia eivätkä hyökänneet kimppuumme. Tämä osoitti ratkaisevasti, että Jumalallisen armon ihmeenä Risale-i Nurin totuudet olivat voittaneet heidät, mikä sai heidät tutkimaan sen tutkielmia ikään kuin ne olisivat opas. Se teki näistä laajoista piireistä eräänlaisen opintopiirin ja pelasti lukuisten epäröivien ja hämmentyneiden ihmisten uskon aiheuttaen meille hengellistä iloa ja voittoa, joka ylitti tuskamme. Sitten salaiset vihollisemme myrkyttivät minut. Edesmennyt Hafiz Ali, Risale-i Nurin marttyyrisankari, meni sairaalaan minun sijastani, matkusti minun sijastani Välimaailmaan ja sai meidät itkemään epätoivoisesti. Ennen tätä onnettomuutta olin useaan otteeseen vaatinut Kastamonun vuorella: ”Veljeni, älkää antako hevoselle lihaa ja leijonalle ruohoa!” Tämä tarkoittaa: ”Älkää antako kaikkia tutkielmia kaikille, etteivät he käyttäisi niitä hyökätäkseen meitä vastaan.” Vaikka Hafiz Ali (Allah armahtakoon häntä) oli noin seitsemän päivämatkan päässä kävellen, hän ikään kuin kuuli henkisellä puhelimella ja kirjoitti minulle samalla kertaa: ”Kyllä, Mestari, se on Risale-i Nurin ihme, että hevosille ei saa antaa lihaa, eikä leijonille ruohoa. Sen sijaan, koska hevosille pitäisi antaa heinää ja leijonille lihaa, hän antoi tälle leijonan kaltaiselle Hojalle tutkielman vilpittömyydestä.” Sain hänen kirjeensä seitsemän päivää myöhemmin. Selvitimme sen, ja samaan aikaan kun minä huusin sitä vuorella, hän kirjoitti outoja sanoja kirjeeseensä. Niinpä juuri silloin, kun tuo Risale-i Nurin sankari kuoli ja me olimme salaisten teeskentelijöiden painostuksen alla, jotka yrittivät rankaista meitä vastaan tehtyjen juonittelujen kautta, ja olimme huolissamme siitä, että minut lähetettäisiin sairaalaan virallisesta määräyksestä, koska olin sairaana myrkystä, Jumalallinen armo tuli avuksemme. Siunattujen veljieni vilpittömän rukouksen ansiosta myrkyn hengelleni aiheuttama vaara ohitettiin. Voimakkaiden merkkien mukaan marttyyrimme oli miehitetty haudassaan Risale-i Nurin kanssa ja vastasi Risale-i Nurin kanssa kyseleville enkeleille. Denizlin sankari, Hasan Feyzi (olkoon Allah hänelle armollinen), joka toimisi Hafiz Alin järjestelmän mukaan, ja hänen ystävänsä palvelivat salaa Risale-i Nuria tehokkaasti. Koska Risale-i Nur sai monia muitakin vankeja parantamaan tapansa, jopa vihollisemme kannattivat vapauttamista vankilasta. Luolan Seuralaisten tavoin Risale-i Nurin opiskelijat muuttivat tuon koettelemuksen paikan muinaisten aikojen askeettiluolaksi. Kaikki tämä yhdessä heidän pyrkimyksiensä kautta kirjoittaa ja levittää Risale-i Nuria kevyellä sydämellä osoitti, että Jumalallinen armo oli tullut avuksemme. Minulle tuli myös mieleen, että suuri lain tulkitsija, kuten imaami A’zam, joutui vankeuteen ja korkeinta mujahidinia, kuten imaami Ahmad ibn Hanbalia, kidutettiin ankarasti vankilassa Koraanin yhden asian vuoksi ja hän kesti sen täydellisessä kärsivällisyydessä mutta ei kuitenkaan vaiennut kyseisestä asiasta. Lukuisat uskonnolliset johtajat ja oppineet olivat täysin kärsivällisiä ja järkkymättömiä, kiitollisia huolimatta kärsimyksestä, joka oli paljon suurempi kuin sinun — olet varmasti velvollinen tarjoamaan loputtomasti kiitoksia niistä harvoista vaikeuksista, joista kärsit, vaikka saamasi palkkio on suuri noista Koraanin monista totuuksista. Kyllä, kuvailen lyhyesti Jumalallisen armon ilmentymää ihmisen laittoman tyrannian keskellä: Kahdenkymmenen vuoden iässä minulla oli tapana sanoa toistuvasti: ”Elämäni loppupuolella vetäydyn yhteiskunnan elämästä luolaan tai vuorelle, kuten vanhan ajan ihmiset, jotka hylkäsivät maailman ja vetäytyivät luoliin.” Sitten kun suuressa sodassa minua pidettiin vankina koillisessa, tein tämän päätöksen: ”Tämän jälkeen vietän elämäni luolissa. Vetäydyn pois poliittisesta ja sosiaalisesta elämästä. Nyt riittää sekoittuminen niihin.” Siinä vaiheessa ilmenivät sekä Jumalallinen armo että Jumalallisen kohtalon oikeudenmukaisuus. Se muutti kuvittelemani luolat vankiloiksi, eristäytymispaikoiksi yksinäisyyteen koettelemusten paikoissa ja eristysselliksi tavalla, joka on paljon parempi kuin päätökseni ja toiveeni, myötätuntoisesti vanhuuttani kohtaan. Se soi minulle Joosefin Kouluja ja eristyssellejä, joissa aikaani ei hukattu, mikä oli paljon parempi kuin askeettien ja erakkojen vuoristoluolat. Se antoi sekä luolan tuonpuoleiseen elämään liittyvät edut että uskon totuuksien ja Koraanin vankan palvelemisen. Olin jopa päättänyt osoittaa olevani syyllinen johonkin rikokseen ja jäädä vankilaan sen jälkeen, kun ystäväni oli vapautettu. Husrevin ja Feyzin kaltaiset erakot olisivat jääneet luokseni, ja jollain tekosyyllä olisin jäänyt eristysosastolle, jotten olisi tavannut ihmisiä ja tuhlannut aikaani tarpeettomaan keskusteluun ja itsekkääseen keinotekoisuuteen. Mutta silloin Jumalallinen sallimus ja kohtalomme lähettivät meidät toiseen koettelemuksen paikkaan. Myötätunnosta vanhuuttani kohtaan ja saadakseen meidät työskentelemään kovemmin uskon palveluksessa meille annettiin tässä kolmannessa Joosefin Koulussa velvollisuuksia tahtomme ja voimamme ulkopuolella jakeen mukaisesti: ”Mutta on mahdollista, että sinä et pidä siitä, mikä on sinulle hyväksi” ja sanonta: اَلْخَيْرُ فٖى مَا اخْتَارَهُ اللّٰهُ ۝ عَسٰٓى اَنْ تَكْرَهُوا شَيْئًا وَهُوَ خَيْرٌ لَكُمْ (Koraani 2:216) Kyllä, siinä on kolme viisautta ja tärkeitä etuja, mitä tulee Risale-i Nurin palveluksen kunnioittamiseen Jumalallisessa armossa, poistumassa säälistä vanhuuttani kohtaan nuoruuden luolista, kun minulla ei ollut voimakkaita ja salaisia vihollisia, vankilan eristysselliin: Viisauden ja Hyödyn Ensimmäinen Esimerkki: Se on vain Joosefin koulussa, jossa Risale-i Nurin opiskelijat voivat kokoontua yhteen ilman haittaa. Ulkona se on kallista ja aiheuttaa epäilyksiä, jos he tapaavat toisensa. Jotkut, jotka tulivat luokseni, käyttivät neljäkymmentä tai viisikymmentä liiraa, näkivät sitten minut vain kaksikymmentä minuutia tai eivät ollenkaan, ja heidän oli palattava. Olisin mielelläni valinnut vankilan vaikeudet ollakseni lähempänä joitain veljiäni. Tämä tarkoittaa, että vankila on meille palkkio ja armon esimerkki. Viisauden ja Hyödyn Toinen Esimerkki: Tällä hetkellä Risale-i Nurin kautta tapahtuvan uskonpalveluksen on tapahduttava mainostamalla sitä kaikkialla ja herättämällä sitä tarvitsevien huomio. Vangitsemisemme kiinnittää huomion Risale-i Nuriin - se on kuin mainos. Itsepäisimmät tai sitä eniten tarvitsevat löytävät sen ja pelastavat uskonsa. Heidän taipumattomuutensa murtuu ja he pelastuvat vaaralta, ja Risale-i Nurin opintopiiri laajenee. Viisauden ja Hyödyn Kolmas Esimerkki: Risale-i Nurin opiskelijat, jotka lähetetään vankilaan oppimaan toistensa käytöksestä, ominaisuuksista, vilpittömyydestä ja uhrautumisesta, eivät enää etsi maallisia etuja palveluksessaan. Kyllä, koska Joosefin Koulussa he ovat omin silmin nähneet ne kymmenen ja ehkä sata hyötyä jokaisesta vaikeudesta ja vastoinkäymisestä, ja hyvät tulokset, sekä laajan ja vilpittömän uskonpalveluksen, he onnistuvat saavuttamaan puhtaan vilpittömyyden, eivätkä enää alenna itseään tavoittelemalla vähäisiä henkilökohtaisia etuja. Hienovarainen, mutta surullinen, mutta samalla miellyttävä paikka näistä koettelemusten paikoista, joka koskee vain minua itseäni, on tämä: havaitsen täällä saman tilanteen, jonka näin nuoruudessani kotiseudullani vanhoissa madraseissa. Perinteisesti itäisissä maakunnissa osa madrasan opiskelijoiden tarpeista täytettiin ulkopuolelta, ja joissakin madraseissa heidän ruokansa valmistettiin madrasassa. Oli muitakin tapoja, joilla he muistuttivat tätä koettelemusten paikkaa. Kun katson vankilaa täällä, tunnen miellyttävää katumusta, kaipuuta, ja matkustan mielikuvituksessani niihin nautinnollisiin nuoruuden aikoihin ja unohdan vanhuuden vaikeudet.

Private reading note

This note stays on this device and is never uploaded to a server.

Up to 1,200 characters